Tänään on viimeinen päivä ilmottautua mukaan ESL:n järjestämiin Intel Extreme Masters Season 5 karsintoihin. Karsinnoissa taistellaan paikasta Global Finals CeBIT 2011 -tapahtumaan, jossa on jaossa niin rahaa kuin kunniaakin. Karsinnat pelataan maakohtaisesti ja Suomen karsintojen voittajalle löytyy paikka suoraan finaaleista, kun toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet pääsevät jatkamaan seuraavalle karsintakierrokselle, jossa tulee vastaan kilpailijoita muista pohjoismaista.02.09.2010 18:52
StarCraft II -scene kasvaa räjädysmäisesti, kuukausi pelin ilmestymisestä näemme jo ensimmäisen ESL Pro Series kauden alun. Pohjoismainen EPS tarjoaa 14:lle karsitulle pelaajalle 5000 euron palkintopotin. Suomalaisia on mukana hienosti kuusi ja ensimmäisellä kierroksella nähdäänkin jo kaksi suomalaisten kohtaamista kun Fuzer ottelee Satiinia vastaan ja Seinis kohtaa Naaman. 28.08.2010 23:00
StarCraft 2: Wings of Liberty on ollut kauppojen hyllyillä nyt noin kuukauden, eikä sen suurempia päivityksiä peliin ole vielä nähty. Pieniä korjauspäivityksiä, jotka korjaavat vain tietyn vian, on nähty muutama, mutta syyskuun puolivälissä on tulossa ensimmäinen merkittävä päivitys.Blizzard on paljastanut jo nyt osan päivityksen muutoksista. Valitettavasti chatroomeja ei ole vielä tässä päivityksessä tulossa, mutta niiden lupaillaan kuitenkin tulevan ajallaan. Tulevassa päivityksessä tulevat kuitenkin seuraavat balanssimuutokset:
28.08.2010 20:01
StarCraft II karsintojen päätyttyä ESL Pro Series Nordic Season 3:n kaikki osallistujat ovat nyt selvillä. SC2:n osalta pelaajia karsittiin EAS ladderilla, jota pelattiin kuukauden verran. Neljätoista ladderin parhaiten rankattua jatkaa ensiviikolla alkavaan EPS Nordiciin. Ilahduttavasti Suomi otti muista maista selkävoiton nappaamalla kuusi paikkaa EPS:ään. Ruotsi tuli kakkoseksi viidellä paikallaan. Tanskalaisia kolmos kaudelta löytyy kaksi ja mukaan mahtui vielä yksi norjalainenkin. 26.08.2010 13:43
Pitkän odotuksen jälkeen StarCraft 2: Wings of Liberty julkistettiin viime kuussa. Kuukauden aikana allekirjoittanut on pelannut peliä ahkerasti ja arvostelu onkin juuri valmistunut luettavaksi! Arvostelua pääset lukemaan Artikkelit-osiostamme tämän linkin kautta. 25.08.2010 20:11
Gaming.fi Starcraft 2 -turnauksessa oli vuorossa yllätyksiä, kun ennakkosuosikkeina lähteneet pelaajat tippuivat jo ennen semifinaalivaihetta. Yllätys oli myös se, ettei semifinaalit ja finaalit olleet Terran-painotteisia muiden cuppien tavoin. Finaalissa nähtiinkin kahden Protossin kaksinkamppailu, kun Welmu ja Tripal ottivat yhteen kolmikarttaisessa ottelussa. Voittajaksi päätyi kuitenkin loppujenlopuksi Welmu. Näin ollen Welmu kuittaa 50euron arvoisen lahjakortin Verkkokauppa.comiin. 14.08.2010 18:26
Gaming.fi:n Starcraft 2 -turnaus on valmis alkamaan! Pelit alkavat kello 13.30 ja jatkuvat niin pitkään kunnes 50e arvoisen lahjakortin voittaja on selvillä. Osallistujia löytyi lopulta jopa 57 kappaletta, joten taisteluitta tätä palkintoa ei voiteta. Alta löydät kaiken tärkeän tiedon turnausta varten, olitpa sitten osallistuja tai sivusta seuraaja. Tavoitteena on, että streamaamme mahdollisimman monta ottelua!14.08.2010 01:49
Ilmottautumisaika Gaming.fi Starcraft 2 -turnaukseen loppuu tänään kello 20. Nyt on siis viimeiset hetket saada ilmottautumisesi sisään! Ilmoittautuneita on jo nyt hyvä määrä, mutta mukaan mahtuu vielä runsaasti. Pelaajagrid julkaistaan tämän illan aikana, kunhan ilmottautumisaika on loppunut. Turnaus pelataan lauantaina 13.30 lähtien ja loppuu kun kaikki ottelut on saatu pelattua. Myös streami tullaan saamaan, joten jos et jostain syystä kerkeä pelaamaan kyseisessä turnauksessa, voit nauttia siitä streamin muodossa.13.08.2010 16:24
Gaming.fi SC2-Turnaus tulee taas! On aika ottaa selvää Suomi-scenen paremmuusjärjestyksestä. Lauantaina pelattavaan turnaukseen toivotaan useita osanottajia, eikä ilmottautuminen maksa tietenkään mitään. Tässä onkin tilaisuutesi mitata taitojasi muita Suomen SC2 pelaajia vastaan. Rekisteröityminen on helppoa ja kaikki ilmottautuneet (max 500) pääsevät pelaamaan, joten mukaan vaan! Turnauksen alkuvaihe pelataan Single Elimination -muodossa, jossa ottelun hävinnyt pelaaja tippuu jatkosta välittömästi. Välierät, pronssiottelu sekä finaali pelataan mallilla paras kolmesta ottelusta. Ilmoittautuminen tapahtuu kertomalla B.net-tunnus (nick.identifier) ja IRC-nick ilmoittautumisketjuun, jonka löydät tämän uutisen lopusta.
10.08.2010 19:58
Blizzard julkaisi järjestysnumeroltaan toisen StarCraft 2 päivityksen muutamia tunteja sitten. Päivitys 1.02 korjaa yksinpelissä esiintyviä ongelmia tehtävien suorittamisen rekisteröinnissä ja yksinpelitoimintojen käyttämisessä. Moninpeliin vaikuttavista muutoksista ei siis tälläkään kertaa ole kyse.06.08.2010 17:22
Vain muutama päivä StarCraftin jatko-osan ilmestyttyä järjestettiin ensimmäiset pohjoismaiset lanit pelin osalta. Ruotsissa, Inferno Online -pelikahvilassa järjestetty turnaus veti paikalle 72 pohjoismaista pelaajaa, joista viisi suomalaisia. 16 parhaan joukkoon valittiin kahdeksan pelaajaa suoraan kutsulla ja loput taistelivat paikoistaan karsintaturnauksessa. Karsinnoista lopputurnaukseen suomalaisista selviytyivät elfi ja JuNii. Seinis joutui valitettavasti jättämään leikin kesken hävittyään elfille kolmannella kierroksella. 03.08.2010 13:22
Blizzard ei kauaa aikaillut ensimmäisen päivityksen kanssa. Starcraft 2 sai perjantaina pienen päivityksen joka kantaa versionumeroa 1.0.1. Päivitys optimoi yksinpelikampanjan automaattisia tallennuksia ja korjaa ääniongelmat 7.1 järjestelmien kanssa.01.08.2010 10:22
StarCraftin kauan odotettu jatko-osa ilmestyi vasta tiistaina, mutta kilpapeliscene on ollut elossa jo betasta lähtien. Maailman suurimpien organisaatioiden napsiessa vanhoja RTS-legendoja riveihinsä on myös suomalainen Team Menace.fi iskenyt apajille. Useissa beta-turnauksissa hyvin menestynyt Samuli "Fuzer" Romppanen on liittynyt organisaation ensimmäiseksi duelaajaksi. 29.07.2010 10:40
Toissapäivänä julkaistu StarCraft 2 myi ensimmäisenä päivänään vajaat 2 miljoonaa kopiota pelkästään Amerikassa ja Euroopassa. Korean lukuja ei mukaan ole saatu maan erikoisten käytäntöjen ja Blizzardin erikoistarjouksen takia. Blizzard kun tarjoaa peliä ilmaiseksi aktiivisille WoWittajille.Miljoonat pelaajat ovat taanneet myös sen, etteivät peliin piilotetut salaisuudet pysyneet piilossa kauaa. Kotaku on löytänyt Redstone III -laavaplaneetalta vierailevan tähden, itse kauhujen lordin, Diablon. Harmillisesti hahmo ei ole klikattavissa tai tavoitettavissa, joten oikeutta ei pääse jakamaan edes niin halutessaan.
Yksinpelistä on löytynyt muutakin piilotavaraa, kun IGN pongasi Hyperionin kantiinista arcade-pelikoneen, jolla pääsee itse pelaamaan Blizzardin legendaarista Lost Vikingia. Tosin, peli...
29.07.2010 09:51
Tänään on se päivä, kun ihmiset ympäri maapallon sairastuvat mystisesti tuntemattomaan epidemiaan ja jäävät kotiinsa. StarCraft 2 kun on julkaistu ja palvelimet ovat viimein avoinna, jotta tutustuminen täysin salassa pidettyyn yksinpeliin ja betaa huomattavasti laajempaan moninpeliin voi alkaa. Ennakkotilauslukemien perusteella StarCraft 2 näyttää myyvän ensimmäisen viikon aikana noin kolme miljoonaa kappaletta, mitä voidaan pitää vahvana merkkinä siitä, ettei PC-pelaaminen ole vielä täysin kuollut. Konsoleilla peliä kun ei tulla näkemään lainkaan. Vuoden loppuun mennessä myytyjen kopioiden määrän ennustetaan yltävän jopa 12 miljoonaan.
...
27.07.2010 09:42
MAINOS
Ajankohtaista
Juuri nyt:

ESL Pro Series Nordic Season 3
Counter-Strike 1.6:
Counter-Strike: Source:
StarCraft II:
Menneitä tapahtumia:

ASUS European Nations Championship
Counter-Strike 1.6:
Counter-Strike: Source:
Quake Live:
WarCraft III:

Assembly Summer 2010
Aikataulut
Counter-Strike 1.6
- CS 1.6 -turnauksen esittely
- CS 1.6 -turnauksen ennakot
- CS 1.6 -turnauksen lohkovaihe
- Haastattelussa Oslo Lionsin M1kkis
- CS 1.6 -turnauksen lohkovaiheen yhteenveto
- CS 1.6 -turnauksen pudotuspelivaihe
- SK-Gaming WCG Nordicin voittoon
Counter-Strike: Source
- CS:S-turnauksen esittely
- CS:S-turnauksen ennakot
- CS:S-turnauksen lohkovaihe
- CS:S-turnauksen pudotuspelivaihe
- eXelon Professional CS:S-turnauksen voittoon
Team Fortress 2
- TF2-turnauksen ennakot ja infopaketti
- TF2-turnauksen lohkovaihe
- Haastattelussa RCTICin JackieBoy
- TF2-turnauksen lohkovaiheen yhteenveto
- TF2-turnauksen pudotuspelivaihe
- Power Gaming on TF2-turnauksen mestari!
Muut uutiset:
- Propelikompojen palkinnot
- WCG Finland: Joukkueet julkaistu
- fnatic ja SK-Gaming Assemblyille
- Fnaticia ei tulla näkemään Summer Assemblyillä!
- Assembly 2010 ARTtech-seminaarit
- Crewblog

Miltä Starcraft 2 tuntuu? -gallup
Todella hyvältä!
19%
Hyvältä
12%
Tyydyttävältä
4%
En osaa sanoa
36%
Petyin hieman
1%
Huonolta
1%
Kuraa!!
26%
Ääniä yhteensä: 147
4 kommenttia
4 kommenttia
Mediat
















