Yksi osa toimintaamme on se, että pyrimme tuottamaan hyötyä sivuston käyttäjille. Ajankohtaisten uutisten ja monimuotoisten kilpailujen ohella se onnistuu tarjoamalla erilaisia etuja. Sellaisia on nyt luvassa.
Olemme tehneet yhteistyötä EA:n kanssa monien vuosien ajan. Sen kunniaksi saimme maaliskuussa juuri meitä varten luodun alennuskoodin, jolla irtosi alennusta EA Storesta. Runsaan positiivisen palautteen siivittämänä nyt luvassa olisi samanmoinen.
Syöttämällä koodin gamingfi25off kampanjakoodi-kohtaan saat julkaistujen pelien hinnasta 25 prosenttia alennusta. Koodi on voimassa kaksi viikkoa eli 19.5. asti.
EA Store

Tulevaisuuden taistelukentät laajentuvat Battlefield 2:n tavoin myös Steam-kauppapaikkaan, kertoo DICE:n Barrie "Bazajaytee" Tingle. Viivytys on johtunut lähinnä Battlefield 2142:n uusimman v1.51-päivityksen odotuksesta, joka mm. laajentaa peliä uusilla kartoilla ja ilmaisella Northern Strike -lisäosalla. Lisätietoja Steamiin julkaisusta on tulossa myöhemmin.
Myös Mac-versiota ollaan tuomassa Steamiin v1.51-päivityksen kanssa, jolle ei toistaiseksi ole vielä määritetty julkaisupäivää.
Myös Mac-versiota ollaan tuomassa Steamiin v1.51-päivityksen kanssa, jolle ei toistaiseksi ole vielä määritetty julkaisupäivää.
Alkuviikon kestänyt Gears of War 3 -kilpailumme on päättynyt. Jaossa olleet moninpelibetan paikat on lähetetty sivuston yksityisviestinä kysymyksiin oikein vastanneiden joukosta arvotuille voittajille.
Ohesta näet kaikki voittajat sekä oikeat vastaukset. Kysymyksiksi valittiin tarkoituksella suhteellisen triviaaleja asioita, mutta silti vain noin puolet vastanneista sai jokaisen oikein.
Ohesta näet kaikki voittajat sekä oikeat vastaukset. Kysymyksiksi valittiin tarkoituksella suhteellisen triviaaleja asioita, mutta silti vain noin puolet vastanneista sai jokaisen oikein.
Ilmoittautuminen kolmanten RCTIC Weekend Games -turnaukseen on avattu. Tällä kertaa kolmen päivän turnauksessa pelataan pelkästään Counter-Strike: Sourcea. Turnaus pelataan 20. - 22. toukokuuta ja joukkueita otetaan mukaan 12 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Perjantaina pelataan turnauksen lohkovaihe, lauantaina turnaus jatkuu single elimination periaatteella ja sunnuntaina Weekend Games huipentuu semifinaaleihin ja finaaliin.
Gaming.fi tarjoaa turnauksesta koko viikonlopun castia ja selostajina matseissa toimii Sami "SaMZ" Lönnberg sekä Jere "LeLE" Alanen. Lähetyksen teknisestä puolesta vastaa Jan-Erik "furri" Mattson.
Ilmoittaudu turnaukseen täältä

EA on julkistanut finanssituloksia peleistään, jotka aiotaan julkaista tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä. Digitaalinen myynti on kasvanut viime vuoteen verrattuna 67 miljoonalla dollarilla, eli yhteensä 211 miljoonaan. Raportissa kerrotaan myös, että Battlefield 3:a on tähän asti ennakkotilattu yli seitsemän kertaa enemmän kuin Bad Company 2:a viime vuonna.
Lisäksi Battlefield 3:sta ja Mass Effect 3:sta on mainittu tulevan mobiiliversiot, jotka julkaistaan todennäköisesti emopelien yhteydessä tai jälkeen.
Lisäksi Battlefield 3:sta ja Mass Effect 3:sta on mainittu tulevan mobiiliversiot, jotka julkaistaan todennäköisesti emopelien yhteydessä tai jälkeen.
Tämänkertaisessa Get SMART -sarjan videossa tutustutaan Brinkin luokkiin, niiden tehtäviin ja käytäntöihin. Pelissä aseluokkaa voi vaihtaa muutoinkin kuin kuolemalla, sillä kartoista löytyy pisteitä, joissa vaihdon suorittaminen onnistuu. Tämä saattaa osoittautua tiimin menestyksen kannalta tärkeäksi, sillä tehtävät useimmiten vaativat jonkin tietyn erityistaidon käyttöä.
Katso video Get SMART: Classes:
Katso video Get SMART: Classes:
Brinkin julkaisua alustava Get SMART -videosarja opettaa pelin saloja vaihe vaiheelta. Tänään huomio kiinnitetään ruutua koristava HUDiin, jonka oikeaoppinen tulkinta videossa selitetään.
Seuraava opasvideo tulee huomenna. Sitä ennen, katso Get SMART: The HUD -video:
Seuraava opasvideo tulee huomenna. Sitä ennen, katso Get SMART: The HUD -video:
Call of Duty: Black Opsille toinen julkistettu karttapaketti - Escalation näki tänään päivänvalon Xbox Live Marketplacessa. Hinnaltaan 1200 Microsoft Pointsia sisältävä paketti lisää peliin 4 uutta moninpeli- ja yhden uuden zombiekartan. Lisärin hankkivat pelaajat pääsevätkin taistelemaan mm. hylättyyn eläintarhaan ja kuubalaiseen hotelliin. Tarkemmin karttoihin pääsee tutustumaan esittelyvideon avulla, josta uutioimme aikaisemmin. PC- ja PS3-pelaajat pääsevät karttapakettiin käsiksi myöhemmin.
Suomalaisen Team Menace.fin etuovi kävi tiuhaan viimekuussa kun organisaatiosta poistui ulkomaalaisen Anexis eSportsin riveihin sekä CS:Source että TF2 -joukkueet. Kun vielä SC2 virtuoosi Samuli "Fuzer" Romppasen sopimus umpeutui kuun loppuun jäi organisaation pelaajalista laihaksi. Uudelleenrakennus alkoi kuitenkin rivakasti kun organisaatio nappasi Slim0rsh-nimellä pelanneen joukkueen. Joukkue koostuu entisistä Ulti-Matin ja FirstFragin -pelaajista sekä Menacen edellisestä joukkueesta tuttusta Arttu "APE" Nikkilästä.
Peliliigan järjestämän Nettiliigan karsinnat pyörähtävät käyntiin tällä viikolla. SC2 ja CS:S -turnauksissa jaetaan yhteensä 4000 euroa. Molemmista peleistä järjestetään sekä Pro- että amatööriliigat, joihin sijoittuminen selviää karsintojen kautta. Neljä joukkuetta ja pelaajaa on kutsuttu suoraan pro-puolelle sekä kymmenen amatööripuolelle. Loppujen paikkojen jakautuminen selviää kahden karsintalohkon sijoituksista, joihin kumpaankin osallistuu viisi osanottajaa. Liigoihin ja karsintoihin osallistuvat seuraavat joukkueet ja pelaajat:
Massiivisen tietomurron kohteeksi joutuneet PlayStation-palvelut ovat palautumassa tällä viikolla tai kuukauden aikana liki kahden viikon palvelukatkostaan. Sony aikoo parantaa tietoturvaa siirtämällä nettipalvelut toiseen paikkaan, jota ei paljasteta.
Sony pahoitteli tilannetta eilen Tokion tiedotustilaisuudessa, ja nyt yhtiö aikoo hyvittää muun muassa tuomalla vanhoille pelaajille Plus-jäsenyyden ilmaiseksi 30 päiväksi tulevan "Tervetuloa takaisin" -ohjelman yhteydessä. Sony tuo lähipäivinä pakollisen päivityksen PS3:een ja tämän yhteydessä PSN-käyttäjien tulee vaihtaa salasanansa, joko samalla laitteella jolla tunnus on aktivoitu, tai sähköpostivarmennuksella.

Battlefield Play4Free on uusin tulokas Battlefield-perheessä. Tällä hetkellä avoimessa betatestissä oleva Play4Free on mielenkiintoinen konsepti, sillä se yhdistää osia kolmesta eri Battlefield-pelistä. Peliä pelataan Battlefield 2:sta tutuissa kartoissa, hahmoluokat on tuotu Battlefield: Bad Company 2:sta ja peli on asetettu tarjolle samaiseen tyyliin kuin Battlefield Heroes. Miltä peli sitten tuntuu? Lue arvostelu alta!
Gears of War 3:n betatestaaminen on juuri alkanut. Bulletstormin erikoisversion hankkineet tai oikealla hetkellä Live-aikaa ostaneet ovat jo testaamiseen päässeet mukaan, mutta muiden osalta tilaisuus tulee tässä. Jaamme sivuston käyttäjille betakoodeja tietokilpailun kautta. Siinä tulee vastata viiteen helpohkoon kysymykseen viimeistään keskiviikkona, jotta on mukana taistelemassa betapaikoista.
Gears of War 3:n betaa pelataan ainoastaan Xbox 360:lla ja se vaatii voimassaolevan Xbox Live Gold -jäsenyyden. Betakoodit tarjoaa Microsoft.
Osallistu Gears of War 3 -kilpailuun tästä!
Gears of War 3:n betaa pelataan ainoastaan Xbox 360:lla ja se vaatii voimassaolevan Xbox Live Gold -jäsenyyden. Betakoodit tarjoaa Microsoft.
Osallistu Gears of War 3 -kilpailuun tästä!
Suomessakin myydyimmäksi peliksi noussut Portal 2 on päivittynyt. Suhteellisen vähäbuginen peli on jatkossa entistä varmemmin toimima, kun useita kaatumistilanteita saatiin korjatuksi.
Myöskin modien pitäisi toimia vakaammin. Mutta mikä tärkeintä, Portal 2:ta voi nyt pelata tsekiksi tai turkiksi tekstitettynä. Päivitys latautuu Steamista automaattisesti.
Myöskin modien pitäisi toimia vakaammin. Mutta mikä tärkeintä, Portal 2:ta voi nyt pelata tsekiksi tai turkiksi tekstitettynä. Päivitys latautuu Steamista automaattisesti.
Portal 2:n kesäksi luvattu ensimmäinen ladattava lisäosa tulee olemaan ilmainen. Valve kirjoittaa, että lisäri julkaistaan PC:lle, Mac:lle, Xbox 360:lle ja PS3:lle ja lataaminen onnistuu maksutta.
Samaisessa sähköpostissa annettiin tietoa lisärin sisällöstä. Se tuo uusia testikammioita, leaderboardsit, haastemoodin yksin- ja moninpeliin sekä muuta. Sitä, mitä tämä muuta on, ei spesifioitu.
Samaisessa sähköpostissa annettiin tietoa lisärin sisällöstä. Se tuo uusia testikammioita, leaderboardsit, haastemoodin yksin- ja moninpeliin sekä muuta. Sitä, mitä tämä muuta on, ei spesifioitu.
Ajankohtaista
Käynnissä olevia tapahtumia:
-
Tulevia tapahtumia:
-
Menneitä tapahtumia:
LanTrek '15 - 26.2.-1.3.2015
Assembly Winter 2015 - 30.1.-1.2.2015
Assembly Summer 2014 - 31.7.-3.8.2014
- YLE-lähetykset HD
- Turnaukset, streamit, aikataulut ja tulokset
- CS:GO-turnauksen joukkueet
- Kuvagalleria
- Tapahtumakierros
- Turnausten tulokset
Assebly Winter 2014 - 31.1.-2.2.2014
- Esittely
- Turnaukset
- Katsojan opas
- Kuvagalleria
- Finaalipäivä
- Lopputulokset
- Venue Tour: Part 1
- Venue Tour: Part 2
- Venue Tour: Part 3
LanTrek 2014 - 10.-12.1.2014
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!
---------------------------------------------------------
Facebook