Level 7:ssa eilen alkanut OpenCup-turnaus on viimeistelyä vaille valmis, sillä jäljellä on enää häviäjien lohkon ratkaisuottelu, jossa selvitetään Logitechin vastustaja koko turnauksen finaaliin.
Level7:ssa pelataan tänään ensimmäinen Call of Duty 4-turnaus. Taso tulee olemaan erittäin korkea, sillä turnaus on kerännyt kaikki Suomen huiput mukaan ottamaan mittaa toisistaan.
Call of Duty 4:n seuraava päivitys on saatu valmiiksi ja lähetetty testiryhmälle tutkittavaksi. 1.6:sta ei ole aivan vielä tarjolla täyttä muutoslistaa, mutta sen luvataan lisäävän ainakin uusia kill cameja.
Myöskin PS3:n CoD4:een on tulossa päivitys pian.
Päivitystä odotellessa voi aikaa kuluttaa esimerkiksi tutustumalla kuluvan kuun loppuun asti menossa olevaan custom map -kisaan, johon jo osallistuneita tuotoksia voi käydä lataamassa täältä.
Myöskin PS3:n CoD4:een on tulossa päivitys pian.
Päivitystä odotellessa voi aikaa kuluttaa esimerkiksi tutustumalla kuluvan kuun loppuun asti menossa olevaan custom map -kisaan, johon jo osallistuneita tuotoksia voi käydä lataamassa täältä.
Clanbasen EuroCup XVII starttaa pian käyntiin uusin kujein. Call of Duty on ollut mukana jo kaudesta numero kymmenen. Call of Duty 4 saa tämän vuotisessa turnauksessa ensi-iltansa. Ilmoittautuminen CoD4:seen sulkeutuu kuluvan kuun 9. päivä.
Crossfire Devotii Challenge:n lohko-ottelut on pelattu loppuun asti ja jatkoon menijät ovat selvillä.
24. Helmikuuta ClanBase avasi kevätkauden. Nyt parhaat joukkueet ja parhaat pelaajat ottavat mittaa toisistaan tiukoissa otteluissa.
Juuri kokoonpanonsa kuntoon saanut zeroPoint.CoD4 hajoaa.
28.2-1.3 järjestettävien CDC4- lanien lohkot ovat julkistettu.
Maaliskuun alussa (8.-9.3.) Cafe Level7:ssa järjestettävän Cod4-turnauksen lopulliset palkinnot, aikataulut ja lohkot on nyt lyöty lukkoon.
Suomelle tuli eilen toinen no show-tappio CoD4 Sabotagen NationsCupissa ja näin ollen Suomi poistettiin koko cupista.
Hollantilainen SuXus-esports kokee pelaajamuutoksia, kun heihin tammikuussa liittynyt drop2trash sai lähteä. Syyksi ilmoitetaan "tiimin sisäiset ongelmat".
Ruotsalaisen zeroPointin CoD4-squad lisää kovan hollantilaisvahvistuksen.
Uudella idealla ja kokoonpanolla ClanBasen NationsCuppiin lähtenyt Suomen maajoukkue ei ole menestynyt odotusten mukaisesti Search And Destroyssä eikä Sabotagessa.
Eilisiltainen finaali venyi kahteen mappiin kun Euroopan kärkinimet ottivat toisistaan mittaa. Matsi oli niin tiukka, että voittokin lohkesi vain neljän erän turvin.
Ajankohtaista
Käynnissä olevia tapahtumia:
-
Tulevia tapahtumia:
-
Menneitä tapahtumia:
LanTrek '15 - 26.2.-1.3.2015
Assembly Winter 2015 - 30.1.-1.2.2015
Assembly Summer 2014 - 31.7.-3.8.2014
- YLE-lähetykset HD
- Turnaukset, streamit, aikataulut ja tulokset
- CS:GO-turnauksen joukkueet
- Kuvagalleria
- Tapahtumakierros
- Turnausten tulokset
Assebly Winter 2014 - 31.1.-2.2.2014
- Esittely
- Turnaukset
- Katsojan opas
- Kuvagalleria
- Finaalipäivä
- Lopputulokset
- Venue Tour: Part 1
- Venue Tour: Part 2
- Venue Tour: Part 3
LanTrek 2014 - 10.-12.1.2014
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!
---------------------------------------------------------
Facebook