Ahkerat saksalaiset ovat tarjonneet näytille kuvia vertailusta Playstation 3- ja Xbox 360 -versioiden kesken. Tarkkaan katsoessa näyttää siltä, että Xboxaajat vievät jälleen täpärästi voiton grafiikan paremmuudessa. Tekstuurit ovat hitusen tarkempia ja piirtoetäisyyttä on enemmän. Luulisi Sonyn päättäjiä jo hieman harmittavan, kun säästelivät keskusmuistin määrässä, mikä taitaa tuoda merkittävimmän eron konsolien suorituskykyyn. Playstationissa päädyttiin 256 megatavuun, kun Xboxissa sitä on kaksi kertaa enemmän.
Useat Modern Warfare 2:n PC-version ennakkoon saaneet ihmiset ovat raportoineet, että PC-version toimivuuden kanssa on suuria ongelmia. Peli saapuu kahden DVD-levyn paketissa, joista ensimmäisessä on peli ja jälkimmäisessä extra-materiaali. Itse 6,9 GB:n kokoinen pelilevy toimii niin kuin pitääkin mutta extra-materiaalin avaamisen kanssa on lähes kaikilla suuria ongelmia. Eräskin saksalaisen pelilehden toimitus sanoo kokeilleensa levyä seitsemällä eri tietokoneella, eikä mikään niistä suostu avaamaan sitä.
Jos olet aikeissa hankkia MW2:n PC-version ja pidät extra-materiaalia tärkeänä, kannattanee odottaa että Activision reagoi ongelmaan ja kertoo miten sen kanssa...
Jos olet aikeissa hankkia MW2:n PC-version ja pidät extra-materiaalia tärkeänä, kannattanee odottaa että Activision reagoi ongelmaan ja kertoo miten sen kanssa...
Direct2Drive, GamersGate ja Impulse, eli kolme suurehkoa digitaalisien pelien jakelijaa ovat ilmoittaneet kieltäytyvänsä myymästä Modern Warware 2:sta kaupoissaan. Syynä ei suinkaan ole peli itse, vaan sen sisältämä vaatimus asentaa Steam, kyseisten firmojen suoran kilpailijan ohjelmisto. Steamia käytetään pelin asentamiseen, kopiosuojaukseen ja pelitallennuksiin ja sehän ei tietenkään käy.
Infinity Wardin luovana strategistina nykyisin tunnettava Robert "402" Bowling on MTV Multiplayerin haastattelussa paljastanut, ettei IW tarjoa MW2:lle tilastoseurantaa netissä. Vaikka IW.net siihen kykeneekin, ei moista palvelua tulla näkemään ainakaan julkaisun yhteydessä. Tulevaisuuden osalta se ei kuitenkaan ole poissuljettu.
Katso haastattelu:
Katso haastattelu:
Peliliiga yhteistyössä The Group ry:n kanssa järjestää Call of Duty: Modern Warfare 2 -karsintaturnauksen, jonka voittaja pääsee taistelemaan Ruotsin maaperälle Dreamhack Winterin ja samalla maailman ensimmäisen Modern Warfare 2 -turnauksen mestaruudesta. Karsintaturnaus pidetään Helsingissä, tarkemmin sanottuna Helsingin nuorisoasiainkeskuksen Toimintakeskus Hapen pelitalolla. Päivän mittainen turnaus pidetään 14.11., jonka tarkemmasta aikataulusta ilmoitetaan myöhemmin. Voittajille on luvassa kunnian lisäksi myös DreamHackin maksamat matkat, majoitus ja tietysti osallistumisoikeus itse DreamHack Winter -tapahtumaan, joka järjestetään 26.-29.11.
Turnaus on non-byoc, joten omaa pelikonetta ei Helsinkiin asti tarvitse raahata. Pelit pelataan Peliliigan tarjoamilla Steam-tunnuksilla.
Turnaus on non-byoc, joten omaa pelikonetta ei Helsinkiin asti tarvitse raahata. Pelit pelataan Peliliigan tarjoamilla Steam-tunnuksilla.
Call of Duty -pelisarjan seuraava osa on vahvistunut ensi vuodelle, vaikkei Modern Warfare 2:kaan ole vielä ehtinyt kauppoihin. Tieto on peräisin Activisionin tilivuosikatsauksesta, jossa samalla todettiin World at Warin myyneen yli 7,5 miljoonaa kappaletta ja loppuvuoden näyttävän hyvältä MW2:n ansiosta.
Ensi vuonna kehittämisvuorossa on jälleen Treyarch, jonka on tällä erää huhuiltu saaneen tarpeekseen toisesta maailmansodasta. Ensimmäistä kertaa toukokuussa levinnyt huhu kertoo Activision puuhailleen ahkerasti Vietnamin sodan aikaisen musiikin lisenssoimisen kanssa, mikä melkoisen vahvasti puhuu Vietnam-painotteisesta CoD-pelistä. Eiköhän tuo...

Suurin osa pelaajista on ottanut erittäin nyrpeästi vastaan uutiset dedikoitujen palvelimien puuttumisesta ja niiden korvaamisesta IW.net-nimisellä P2P-rakenteella. Tähän asti ratkaisua on enimmäkseen vältetty kommentoimasta kunnolla ja vain todettu, että ostakaa peli ja kokeilkaa miten se toimii.
MTV Multiplayer on kuitenkin onnistunut saamaan IW:n Robert "402" Bowlingin kameran etene mikki kädessä. Muutoksen puolustamiseksi Bowling sanookin, että monet asiat mitä pelaajat pelkäävät menettävänsä, eivät oikeasti katoa mihinkään. IW on tällä hetkellä oikein tyytyväinen IW.netiin, koska se parantaa pelin kokonaislaatua. Tarkoituksena on ainoastaan vähentää häslinkiä palvelinlistojen ja hyvien palvelinten etsimisen kanssa ja mahdollistaa peliseuran etsiminen parilla napin painalluksella. Kun pelaajat ovat...

Enää viisi päivää Modern Warfare 2:n julkaisuun ja on viimeisen trailerin aika. Eikä se poikkea viimeisen kuukauden aikana koetusta tahdista lainkaan, vaan jysäyttää vielä pari yllätystä kehiin. Tutun spoilerivaroituksen kanssa todettakoon, että taistelu jatkuu näemmä parissakin uudessa ympäristössä. Katso vaikka itse:
Best Buy järjesti eilen kehittäjäkeskustelun Infinity Wardin kanssa. Myöskin pelaajat pääsivät osallistumaan siihen esittämällä omia kysymyksiään, joihin vastaamisesta kaksi IW:n työntekijää huolehtivat. Keskustelu oli todella pitkä ja sen aikana paljastui jälleen todella monta uutta asiaa. Niistä tärkeimmät on listattuna allaoleviin ydinasioihin ja hyvistä kysymyksistä tärkeimmät alempana olevaan lainaukseen. Lista on todella pitkä mutta se kannattaa ajan salliessa lukea ehdottomasti läpi.
Ydinasiat:
Ydinasiat:
- Maksimipelaajamäärä vaihtelee 2 ja 18 välillä pelimuodosta riippuen
- PC:n lisälatausten maksullisuutta...
MW2:n vuotaneen Xbox 360 -version takia Youtube on jatkuvasti kyllästettynä erinäisillä videopätkillä pelin yksin- ja moninpelistä. Eräs vastikään lisätty video on sisältönsä puolesta yli monen muun: siinä nähdään matka alkuvalikoista läpi matchmakingin ja muutaman kierroksen verran moninpelaamista.
Videon alussa näkyy pelin käynnistyminen ja moninpelin valitseminen, minkä jälkeen alkaa palvelimen haku. Matchmakingissa kestää noin minuutti ennen kuin kartan lataus alkaa. Pelaaminen käynnistyy noin kolmen minuutin kohdalla ja siitä löytyy mm. seuraavia asioita: kartan ohittamisäänestys, killcam, game winning kill, ympäristön interaktiivisuus, ylennys, sentry gunin käyttö sekä Final Stand -deathstreak. Final Standissa...

Kuukausi sitten kerroimme Modern Warfare 2:n ylittäneen kahden miljoonan ennakkotilauksen rajan Amerikassa. Nyt kun aikaa on enää viikko julkaisuun, tilanne on parantunut entisestään. Kuukaudessa jätettyjen tilausten määrä on konsoleilla noussut reilulla 350 000:lla, yltäen siten lähes 2,4 miljoonaan.
Huomionarvoisin tieto kuitenkin löytyy lokakuun puolivälin jälkeisistä tilastoista. 18. päivä alkanut MW2:n boikotti ei ole mennyt ihan kuuroille korville, sillä viikon 43 aikana peruttuja ennakkotilauksia oli vähintäänkin 120 000 kappaletta. Todellisuudessa niitä on täytynyt olla huomattavasti enemmän tasapainottaakseen laskuista...

Viikko aikaa Modern Warfare 2:n julkaisuun ja jälleen putoaa pommi yhdessä pelaavien niskaan. Nettiin päätyneen kuvan perusteella pelissä ei voi enää rajattomasti hyödyntää Xbox 360:n party chattia. Moninpeliin halutessaan pelaajalle tulee vastaan tilanne, jossa hän joutuu päättämään jatkaako keskustelua kavereidensa kanssa vaiko pelata moninpelia ja keskustella yleisen chatin puolella. Tiettävästi muutoksen takana on Microsoftin päätös hankaloittaa kavereiden välistä keskustelua tilanteessa, jossa kuoltuaan pääsee spectaamaan muita pelaajia.
...
...
Modern Warfare 2:n konsoliversion vuodettua nettiin on pelistä tasaiseen tahtiin saatu videoita ja paljastuksia. Nyt paljastusvuorossa ovat pelin perkit, jotka on kirjattu ylös kuvauksineen. Lähes jokaiselle perkille on olemassa pro-muoto, jonka saa avattua kokemuksen kautta. Lista ei ole virallinen, koska Activision ei vahvista mitään ennen pelin julkaisua, mutta silti erittäin todennäköisesti aito.
Modern Warfare 2:n julkaisusta ja sitä edeltävästä ajasta piti tulla suurin sekä menestynein ikinä. Activision onkin selvästi panostanut peliin paljon, mutta monessa asiassa ollaan menty myös pahasti metsään. BASHandSlash on viimeisimmässä podcastissaan listannut heikoimmat hetket. Castissa käsiteltiin mm. seuraavia virheitä. Lista on suomennettu selvyyden vuoksi.
Modern Warfare 2:n killstreakit on tähän asti tiedetty 11 tappoon asti. Pelin Xbox 360 -version vuodettua nettiin on loputkin nyt paljastuneet ja luvassa on pari erikoisempaa palkintoa. Jos et tahdo vielä tietää, mitä ne ovat, älä lue edemmäs.
Ajankohtaista
Käynnissä olevia tapahtumia:
-
Tulevia tapahtumia:
-
Menneitä tapahtumia:
LanTrek '15 - 26.2.-1.3.2015
Assembly Winter 2015 - 30.1.-1.2.2015
Assembly Summer 2014 - 31.7.-3.8.2014
- YLE-lähetykset HD
- Turnaukset, streamit, aikataulut ja tulokset
- CS:GO-turnauksen joukkueet
- Kuvagalleria
- Tapahtumakierros
- Turnausten tulokset
Assebly Winter 2014 - 31.1.-2.2.2014
- Esittely
- Turnaukset
- Katsojan opas
- Kuvagalleria
- Finaalipäivä
- Lopputulokset
- Venue Tour: Part 1
- Venue Tour: Part 2
- Venue Tour: Part 3
LanTrek 2014 - 10.-12.1.2014
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!
---------------------------------------------------------
Facebook