
Kansa on puhunut, te valitsitte me toteutamme. Gaming.fi Spring Challenge-online turnaus on täällä taas suurempana, parempana ja kauniimpana kuin koskaan. Gallupin perusteella Call of Duty 4 on mielestänne oikea valinta seuraavaan turnaukseemme. Koska skene on muuttunut radikaalisti viimeisen vuoden aikana, haluamme nähdä onko turnausta kohti oikeaa kiinnostusta.
Turnaus tullaan itsessään pelaamaan monivaiheisena ja -päiväisenä. Turnaus alkaa lohkovaiheella, josta etenee parhaat pudotuspeleihin. Systeemi on kutakuinkin sama kuin viime vuonna. Tulemme käyttämään samaa sääntöpohjaa kuin viime kaudella, tosin pienin muutoksin ja yksinkertaistettuna. Esimerkiksi tzac2-anticheat tulee pakolliseksi alkusarja peleistä lähtien ja pelaajat joilla on "historiaa" joutuvat keskustelemaan johdon kanssa osallistumisesta. Yhdessä joukkueessa on oltava yli 50% pelaajista suomalaisia.
Mutta missä ja milloin? Entä palkinnot? Turnauksen ajankohta tulee olemaan huhtikuun ensimmäinen viikonloppu ja sponsorikeskustelut aloitetaan, kun saadaan tietää onko meillä edes joukkueita turnausta varten. Eli mitä sinun pitää tehdä on seuraava: kirjoitat kommentteihin tai ota minuun suoraan yhteyttä, kertoen joukkueesi nimen ja viisi pelaajaa. Näin keräämme ennakkoilmoittautumiset turnausta varten. Tämä on online-turnaus jos jollekin se on vielä epäselvää.
Odotamme kaikki toki, että Manager Niko "Nixon" Pasonen johdattaa joukkueensa puolustamaan mestaruutta. Kaikki mukaan!
Gaming.fi CoD4 Spring Challenge - Online Turnaus
6.-7. huhtikuu 2013(Lauantai-Sunnuntai alustavasti)
5on5 S&D
Palkinnot: tba
Joukkuemäärät: minimissään 10-12 joukkuetta
18/24
Ennakkoon ilmoittautuneet:
esim. aavikkokanat (referz,antsu,dotti,nuubi,nixon)
Playfive (Tonez, Doobi, Penalty,Shly,+1)
Samcro (Proffa, Cadaver, REi, Waske, Imzie)
n1Face (Fake,+4)
Keitzi (Egilan,+4)
sLINE (jihuuu,koski,kairo,aprona,ikuuu)
Slash (Witzaus, tOukooo, RAzer-, StaliN, +1)
muscle eSports. Powered by Eetun GYM(nuubi,antsu,dotti,xentare,+1)
piripäät (Bargan, John rambo, Lokki, taikina hiiva, kisko ja veitiq)
Team Tontut( jONEZ, bASH, Batsku, Vessalapio +1)
nwsb (SAMPER0, Bobbi, Divi, +2 )
Keppana Gaming: (Camel, wunderi, k3r0, Sukka, jULLE)
KOOPOMAFIA (-lusse, Koopo, rez, ardu,r0mppa)
AK ( Kefu, mirozi, thunda, +2)
Action ( Juhiz`, Allu, Kakz, Veeam, ileska, Derpina, murrley, Cints, Tino & Hesus),
xtothed (ztk,k1mi,eplo,raq,filsu)
pimplaajat(Hegeee, Juke|, zups, sacrim, mosley)
Haxs n Skillz.gaming (SaeSae, Teslacoilnigger, JARNO3D, cOcksuCka, 8Boltsi )
ÅST (dafaa,KKO,uni,tamsku,juhaxzi)
Etsitkö tiimiä turnausta varten?
Mixerit:
esim: referz - xfire
WEku - wekuu
¤age® - paskakala15
Real - jazne
Dajj - omgitsdajj
Johdon yhteystiedot:
Referz
xfire: temppe
email: referzgm@gmail.com
MAINOS
MAINOS
1
22.02.2013 16:59
#1
22.02.2013 19:24
#2
22.02.2013 19:53
#3
23.02.2013 14:20
#4
Aktiivinen oon niin lisätkää xfire - paskakala15.
23.02.2013 15:42
#5
23.02.2013 18:09
#6
xfire: omgitsdajj
01.03.2013 23:39
#7
Team: [KG]
08.03.2013 15:11
#8
Saattaa muuttua vielä tässä parin viikon aikana
Team: nwsb\'
11.03.2013 21:05
#9
12.03.2013 15:41
#10
Team: Action
12.03.2013 15:54
#11
16.03.2013 15:25
#12
25.03.2013 00:21
#13
25.03.2013 02:09
#14
25.03.2013 19:11
#15
26.03.2013 07:51
#16
01.04.2013 22:31
#17
02.04.2013 00:18
#18
mixakkaa myös mut.
02.04.2013 12:40
#19
Onko käynyt mielessäkään esim. torstai + sunnuntai combo? En nyt tietenkään tarkoita sitä, että muutaman tiimin takia pitäisi alkaa siirtelemään turnauksia ainakaan näin myöhään, mutta sitten on toisaalta turha toivoa parempien tiimien paikalle saapumista.
1