Alex.Sworn Arma Guide -sivustolta julkaisi muutama päivä sitten Visitor 3:lla tekemänsä custom-saaren. Saari on pienehkö, hiukan Rahmadin tapainen aavikkopainotteinen kokonaisuus. Saaren eteläpäässä on suuri lentokenttä useine rakennuksineen. Toki saarelle mahtuu myös muutamia pieniä kyliä, banaanifarmi ja voimalaitoksia.
Kaiken kaikkiaan tekele vaikuttaa varsin lupaavalta, ja nyt heitänkin haasteen ArmA.fin käyttäjille.
Suunnitelkaa ja toteuttakaa tehtävä kyseiselle saarelle (tottakai briiffeineen kaikkineen). Tehtävät ja saari tullaan julkaisemaan täällä ja kisan voittajalle Queens Gambit lisäosa palkinnoksi. Tehtävä voi olla joko yksinpeli / Co-Op / Hold tai mikä tahansa muu.
Kisaan osallistuvat tehtävät tulee palauttaa lokakuun 5. päivään mennessä. Tehtävät palautetaan "vapaamuotoisesti" eli otatte yhteyttä ylläpitoon esim. yksityisviestillä tai tulette IRC-kanavalle ja ilmoitatte mistä tehtävä löytyy.
Muutama kuva saaresta.
Tällähetkellä voit ladata saaren täältä.
Kaiken kaikkiaan tekele vaikuttaa varsin lupaavalta, ja nyt heitänkin haasteen ArmA.fin käyttäjille.
Suunnitelkaa ja toteuttakaa tehtävä kyseiselle saarelle (tottakai briiffeineen kaikkineen). Tehtävät ja saari tullaan julkaisemaan täällä ja kisan voittajalle Queens Gambit lisäosa palkinnoksi. Tehtävä voi olla joko yksinpeli / Co-Op / Hold tai mikä tahansa muu.
Kisaan osallistuvat tehtävät tulee palauttaa lokakuun 5. päivään mennessä. Tehtävät palautetaan "vapaamuotoisesti" eli otatte yhteyttä ylläpitoon esim. yksityisviestillä tai tulette IRC-kanavalle ja ilmoitatte mistä tehtävä löytyy.
Muutama kuva saaresta.
Tällähetkellä voit ladata saaren täältä.
MAINOS
MAINOS
1
Team: [10th]
17.09.2007 09:33
#1
Team: RON
17.09.2007 11:29
#2
Onko nyt niin että suomesta ei tehtävien tekijöitä löydy??
Valitettavasti tuo julkaistu pikku saari ei tehtäväntekijän näkökulmasta tuo oikein mitään uutta. Vastaavaa aavikkoa ja pikkukyliä löytyy Sahranin eteläosista ihan tarpeeksi. Pikkusaaren puutteessa voi myös käyttää Sara litea.
Kokemus ofpin puolelta on osoittanut, että tehtävien tekeminen erillisille ja viimeistelemättömille saariaddoneille on useasti ajanhukkaa, koska tekijöiden versiot päivittyvät, jolloin myös oman tehtävän toimivuus pitäisi aina tarkistaa.
Team: [10th]
17.09.2007 12:20
#3
Tällähetkellä tilanteen ollessa näinkin hiljainen kuin se on arma.fissä ollutkin (uutisten suhteen) ajattelin tämän nostavan edes hiukan käyttäjien meilenkiintoa sivustoa kohtaan. Ikävä kyllä tapahtumat/julkaisut arman ympärillä ovat olleet lähinnä opf:stä käännettyjä add-oneja tai muuten vaan "erillisiä" lisäyksiä, mitään super mielenkiintoistahan ei ole tapauhtunut vieläkään.
Team: [KH]
17.09.2007 16:06
#4
Team: [Team Gilyou]
17.09.2007 17:23
#5
Team: [10th]
17.09.2007 18:39
#6
18.09.2007 00:02
#7
Tällä hetkellä tehtävässä jo valmiina pari task:ia ja kasa tapahtumia kuten esim. radiomastojen tuhoaminen saa läheisen kylän joukot hyppäämään UAZ:eihin ja ajamaan paikalle tukimaan tuhoa. Jos sattuukin hyökkäämään ensin kylään, ei vihollinen jätä enään asemiaan vaan kutsuu lisäksi lähifarmilta ja lentokentältä apujoukkoja (jos on elossa kutsuakseen.), jotka tuodaan kopterilla/rekalla paikalle. Jos kopteri pääse ehjänä laskeutumaan takaisin lentokentälle voi tiedossa olla lisäharmia myöhemmin.
Mukana on myös jo teköälyn ohjaamia omanpuolen ryhmiä, joita tulee lisää vielä mukaan kun tehtävä pääsee etenemään tarpeeksi kohti lentokenttää. Tarkotuksena on myös sisällyttää mukaan Urban Patrol Scriptiä, veriefectejä, dynaamisia radioviestejä ja muuta kivaa.
Jos kuulostaa mielenkiintoiselle niin kannattaa kokeilla väsäämääni viime tehtävää Camp Mercalilloa odotellessa, joka löytyy armaholic.com:sta. Cooppia etsiessä voin suositella taas Assault from Sea-tehtävää josta on myös yksinpeli versio. Assault from Sea:ssa käytin ekaa kertaa createunitteja joka huipentui Camp Mercalilloon, jota tuli viilailtua pari viikkoa opetellessa scriptaamisen eri mahdollisuuksia.
Team: [Team Gilyou]
18.09.2007 15:17
#8
18.09.2007 15:26
#9
SaOK, laitapa linkki kun en pikasella haulla sitä löydä tuolta. Camp Mercadilloa siis...
Camp Mercalillo löytyy täältä:
Linkki Camp Mercalilloon armaholicissa
Sieltä löytyy myös linkit tarvittavaan kolmeen addoniin alhaalta. Eli Skavenin RACS:t, =\SNKMAN/=:n veriefectit ja zerg63:n US Woodland-joukot.
Lisäksi Assault from Sea-tehtävät löytyy taas näistä:
Yksinpeli versio armaholicissa
Coop-versio armaholicissa
EDIT: Alex.Sworn-saari on päivittynyt 1.6 versioon jossa lisää saaria ja laajennusta vanhaan pääsaareen. Vaihdoin siihen muuttamalla kehittyvän tehtäväni tallenuskansion päätteeksi ASMap. Kordinaatit sentään ovat säilyneet samana ja kaikki on suoraan oikeilla kohillaan.
EDIT(26.9): Nyt saari on jo 1.8 versiossa, jossa muutokset pakottivat muuttavaan tulevaa tehtäväänikin aika paljon. Dorf Darno:n (entisen Dornon) läheiset radiomastot on esimerkiksi poistettu ja lähistölle on ilmestynyt vuori ja pieni tukikohta. Aika hitaasti tehtävänteko etenee tällä hetkellä muutenkin. Pitäisi keskiä vielä jotain mielenkiintoista moneen kohtaan tai jää koko tehtävä valmistumatta.
28.09.2007 15:18
#10
Team: [10th]
28.09.2007 16:53
#11
Miten PvP-tehtävät aiotaan pistää viivalle yksinpelien ja cooppien kanssa?
Tyypataan tyypataan ^^
28.09.2007 20:04
#12
Miten PvP-tehtävät aiotaan pistää viivalle yksinpelien ja cooppien kanssa?
Tyypataan tyypataan ^^
Miten niitä vertaillaan toistensa kanssa paremmuuden selvittämiseksi? Varsinkin jos puhutaan coopista ja deathmatchista.
Team: RON
28.09.2007 20:24
#13
Uutinen ArmedAssault.infossa
04.10.2007 22:10
#14
Team: [10th]
06.10.2007 15:42
#15
29.10.2007 23:57
#16
1