Counter-Strike 1.6 -turnauksessa on myös ennätetty mitalipeleihin saakka, joten onkin aika spekuloida, että ketkä vievät palkinnot kotiin ja ketkä joutuvat lähtemään tyhjin käsin.
Myös streamista tulevassa finaalissa kohtaavat PLAYZONE ja FaijaCS. Molemmat finalistit ovat tähän mennessä selvinneet tappioitta, joten finaalissa kohtaavatkin kiistattomasti kaksi turnauksen parasta joukkuetta. FaijaCS onnistui hankkimaan semifinaalissa punaisen kortin eXelon Gamingia vastaan heti ensimmäisessä kartassa, mutta taistelivat itsensä silti finaaliin. Punaisen kortin syynä oli FaijaCS:n pelaajien jatkuva scoreboardin katselu kuolleena - joka siis on kiellettyä.
Finaali ei tule olemaan helppo, mutta uskon PLAYZONEn vievän ottelun lopulta omiin nimiinsä heidän loistavien yksilötaitojen ja kokemuksensa ansiosta, joskin uskon FaijaCS:n nipistävän ainakin yhden karttavoiton. Stagella pelaamisen ei luulisi kummallekkaan aiheuttavan ylimääräisiä sydämenlyöntejä, mutta finaalipeleissä on aina oma jännityksensä ja yllätysmomenttinsa.
Finaali pelataan siis kello 21.00 ja peliä pääset tietenkin seuraamaan streamistamme.
Pronssiottelua ei näillä näkymin tule, sillä eXelon Gaming on poistunut paikalta, antaen noshow voiton artoCS:lle.

MAINOS
MAINOS
1
1