Ruotsista on kaikunut kutsu. Se on oikeastaan vain mainos jostain tapahtumasta, mutta elämä on liian lyhyt tylsyyteen. Se on oikeastaan värähdys - joka sai myös suomalaiset liikkumaan. Tuo värähdys, joka kulki lävitse maan ja taivaan tavoitti myös saksalaiset, ranskalaiset - jopa muutaman korealaisen. Eikä täälläkään, lätäkön toisella puolella, sitä värähdystä jätetty huomaamatta.
Ehkä sohvaurani hienoimpia hetkiä oli nähdä, kuinka Naama voitti finaalissa Manan. Viimeiset minuutit olivat yhtä tuskaa kuin MM-lätkän ottelut. Ja se muutaman sekunnin huuma, kun suomalainen voittaa StarCraft-turnauksen. En sano, että se oli hienompaa kuin lätkän MM-mestaruus mutta sanon, että se oli voimakkaimpia riemun tunteita, joita olen koskaan kokenut kenenkään muun puolesta elektronisen urheilun saralla.
Astetta laimeampi oli, kun Elfi vei Winter Assemblyillä yhden kartan Stephanolta. Vaikka en Elfiä ole ikinä fanittanutkaan, enkä ole varma tykkäänkö edes rodustakaan, mutta suomalainen voitti sillä hetkellä - edes hetkellisesti - ranskalaisen. Ranskalaisen, jota sanottiin voittamattomaksi. Illuusio oli murrettu. Se pieni suomalaisyleisö sai aikaan niin huumaavan metelin, että casterit näyttivät järkyttyneen. Elfi hävisi pelin, mutta yleisö taputti silti. Ja minä taputin, suomalaiselle, en ranskalaiselle.
Mutta nyt myös minä olen aistinut tuon värähdyksen. Kutsu on laitettu, kilahtanut postiluukusta sisään. Siitä puuttuu ainoastaan Dignitas'Kenon ylipirteä ruotsalaisvirnistys, jonka alapuolella lukisi: "ty for gold." Dignitas ei osallistu, enkä voi sanoa olevani iloinen siitä. Minulla on heille paljon takaisinmaksettavaa. Kalavelkoja on ja olen koko BF3-ajan maksellut niitä takaisin. Nyt - tämä on henkilökohtaista. Se on ollut jo pitkään henkilökohtaista. Olen pitkään ollut Suomen suurin hopeakeskittymä. Hopea- ja pronssimitalien määrä kotonani on järkyttävä. Ne kaikki on sullottu kaappiin ja kaappi ängetty kiinni - esille on jätetty vain sormustimen kokoinen pikkupysti. Joka kerta tuo sormustin vittuilee, kun otan naamaani jokaisessa finaalipelissä - mukaan lukien BF3 NC -finaali.
aAa on voittamaton, niin on huhuttu. Eclipse on myös voittamaton, niin on sanottu. EYEBALLERS, Epsilon. Kova on seura, ei siellä anneta yhtään tilaa ellei kyynärpäällä mene ryöstämään. Unihäkin hirviöt, pelottavat, kauhistuttavat hirviöt. Demonit, suorastaan, tanssivat siellä ja harjoittelevat jo palkintoshekin nostamista. Mutta minä en mene häviämään. En matkusta edes lähikioskille lottokuponkia tekemään ilman voitonmakua kielellä. Miksi matkustaisin Ruotsiin häviämään? Kuin lotossakin, mahdollisuuteni ovat huonot, mutta tilastot eivät ole määrittäneet ikinä voittajaa.
Menen yhtenä suomalaisena, tusinan muun suomalaisen kanssa hakemaan kirkkainta. Ja jos täytyy tavoitteet laittaa, niin minimiasetukseksi laitan saman kuin laitoin BF3 NationsCupissa. Yksikään ruotsalaisjoukkue ei jumalauta pääse meitä korkeammalle. Kaikissa muissa Battlefield-sarjan peleissä olemme aina saaneet katsoa, kuinka Ruotsi juhlii lähimpänä kultaa, ellei kullassa. Sitten alkoi uusi aikakausi. Egoston aikakausi, jolloin ruotsalaiset eivät voittaneet mitään. Kaikki kohtaamiset ruotsalaisten kanssa ovat päättyneet iloisesti. Pöytä oli kääntynyt ympäri, eikä sekuntiakaan liian aikaisin. Miksi en voisi kääntää pöytää uudelleen?
On melkein velvollisuus - enemmän kuin etuoikeus - mennä Unien häkkiin ja kohdata ne demonit taas. Tällä kertaa minä ajattelin olla se painajainen, josta he joutuvat selviytymään.
Ja jos minä en siihen pysty, on jäljellä myös toinen toivo suomalaisosaamisen kohdalta. TCM-eu joukkueen kapteeni, MidAir, kenties Suomen vakuuttavin Battlefield-pelaaja osallistuu myös. Maailman parhaan joukkueen kapteenina ei odotukset voi olla pieniä. Vaikka hän on vain yksi viidestä, heidän voitto on minulle kuin Elfin karttavoitto Stephanosta. Ei se oikea voitto ole, mutta makealta sekin maistuu katkeran kalkin joukossa.
Ai miten muka voi ottaa näinkin vakavasti jotkut lanibileet paskassa pelissä, joka ei ikinä sovellu oikeaksi eSportiksi? Miksi kirjoitan vastustajistani kuin Elrond Sauronista? Jos kaikki olisi mekaanista, 'aivan sama', välinpitämätöntä ja arvotonta, niin kuin Internet tuppaa kaikki asiat leimaamaan, niin mikään ei olisi eSportsia.
Mitä sitten on eSport?
Se on tunnetta! Ja sitä tulee riittämään DreamHackin Battlefield 3 -turnauksessa!
Ehkä sohvaurani hienoimpia hetkiä oli nähdä, kuinka Naama voitti finaalissa Manan. Viimeiset minuutit olivat yhtä tuskaa kuin MM-lätkän ottelut. Ja se muutaman sekunnin huuma, kun suomalainen voittaa StarCraft-turnauksen. En sano, että se oli hienompaa kuin lätkän MM-mestaruus mutta sanon, että se oli voimakkaimpia riemun tunteita, joita olen koskaan kokenut kenenkään muun puolesta elektronisen urheilun saralla.
Astetta laimeampi oli, kun Elfi vei Winter Assemblyillä yhden kartan Stephanolta. Vaikka en Elfiä ole ikinä fanittanutkaan, enkä ole varma tykkäänkö edes rodustakaan, mutta suomalainen voitti sillä hetkellä - edes hetkellisesti - ranskalaisen. Ranskalaisen, jota sanottiin voittamattomaksi. Illuusio oli murrettu. Se pieni suomalaisyleisö sai aikaan niin huumaavan metelin, että casterit näyttivät järkyttyneen. Elfi hävisi pelin, mutta yleisö taputti silti. Ja minä taputin, suomalaiselle, en ranskalaiselle.
Mutta nyt myös minä olen aistinut tuon värähdyksen. Kutsu on laitettu, kilahtanut postiluukusta sisään. Siitä puuttuu ainoastaan Dignitas'Kenon ylipirteä ruotsalaisvirnistys, jonka alapuolella lukisi: "ty for gold." Dignitas ei osallistu, enkä voi sanoa olevani iloinen siitä. Minulla on heille paljon takaisinmaksettavaa. Kalavelkoja on ja olen koko BF3-ajan maksellut niitä takaisin. Nyt - tämä on henkilökohtaista. Se on ollut jo pitkään henkilökohtaista. Olen pitkään ollut Suomen suurin hopeakeskittymä. Hopea- ja pronssimitalien määrä kotonani on järkyttävä. Ne kaikki on sullottu kaappiin ja kaappi ängetty kiinni - esille on jätetty vain sormustimen kokoinen pikkupysti. Joka kerta tuo sormustin vittuilee, kun otan naamaani jokaisessa finaalipelissä - mukaan lukien BF3 NC -finaali.
aAa on voittamaton, niin on huhuttu. Eclipse on myös voittamaton, niin on sanottu. EYEBALLERS, Epsilon. Kova on seura, ei siellä anneta yhtään tilaa ellei kyynärpäällä mene ryöstämään. Unihäkin hirviöt, pelottavat, kauhistuttavat hirviöt. Demonit, suorastaan, tanssivat siellä ja harjoittelevat jo palkintoshekin nostamista. Mutta minä en mene häviämään. En matkusta edes lähikioskille lottokuponkia tekemään ilman voitonmakua kielellä. Miksi matkustaisin Ruotsiin häviämään? Kuin lotossakin, mahdollisuuteni ovat huonot, mutta tilastot eivät ole määrittäneet ikinä voittajaa.
Menen yhtenä suomalaisena, tusinan muun suomalaisen kanssa hakemaan kirkkainta. Ja jos täytyy tavoitteet laittaa, niin minimiasetukseksi laitan saman kuin laitoin BF3 NationsCupissa. Yksikään ruotsalaisjoukkue ei jumalauta pääse meitä korkeammalle. Kaikissa muissa Battlefield-sarjan peleissä olemme aina saaneet katsoa, kuinka Ruotsi juhlii lähimpänä kultaa, ellei kullassa. Sitten alkoi uusi aikakausi. Egoston aikakausi, jolloin ruotsalaiset eivät voittaneet mitään. Kaikki kohtaamiset ruotsalaisten kanssa ovat päättyneet iloisesti. Pöytä oli kääntynyt ympäri, eikä sekuntiakaan liian aikaisin. Miksi en voisi kääntää pöytää uudelleen?
On melkein velvollisuus - enemmän kuin etuoikeus - mennä Unien häkkiin ja kohdata ne demonit taas. Tällä kertaa minä ajattelin olla se painajainen, josta he joutuvat selviytymään.
Ja jos minä en siihen pysty, on jäljellä myös toinen toivo suomalaisosaamisen kohdalta. TCM-eu joukkueen kapteeni, MidAir, kenties Suomen vakuuttavin Battlefield-pelaaja osallistuu myös. Maailman parhaan joukkueen kapteenina ei odotukset voi olla pieniä. Vaikka hän on vain yksi viidestä, heidän voitto on minulle kuin Elfin karttavoitto Stephanosta. Ei se oikea voitto ole, mutta makealta sekin maistuu katkeran kalkin joukossa.
Ai miten muka voi ottaa näinkin vakavasti jotkut lanibileet paskassa pelissä, joka ei ikinä sovellu oikeaksi eSportiksi? Miksi kirjoitan vastustajistani kuin Elrond Sauronista? Jos kaikki olisi mekaanista, 'aivan sama', välinpitämätöntä ja arvotonta, niin kuin Internet tuppaa kaikki asiat leimaamaan, niin mikään ei olisi eSportsia.
Mitä sitten on eSport?
Se on tunnetta! Ja sitä tulee riittämään DreamHackin Battlefield 3 -turnauksessa!
MAINOS
MAINOS
1
12.06.2012 17:07
#1
12.06.2012 18:25
#2
Team: [KG]
13.06.2012 00:18
#3
13.06.2012 00:21
#4
sama supressioni se on vastustajallakin. Onnea matkaan
Eli kukaan ei osu keneenkään :/
Team: *CoF* [CoF]
13.06.2012 01:23
#5
Katsellaan sitten steameja!
13.06.2012 15:36
#6
15.06.2012 13:08
#7
1