
Myös StarCraft 2:sta pelataan tänä viikonloppuna Katowicessä, kun StarCraftin puolella pelataan Intel Extreme Mastersin seitsemännen kauden kolmatta etappia. 32 pelaajaa ovat ansainneet paikkansa karsintojen kautta ja turnauksessa viliseekin niin kovia nimiä, että turnauksesta tulee varmasti hyvinkin kovatasoinen, niinkuin ESL:n turnauksissa on totuttu näkemään.
Turnaus aloitettiin Open Bracket -vaiheella, jonka kautta kahdeksan viimeistä osallistujaa ratkaistiin. Open Bracketin kautta turnaukseen selvisivät

Verdi,

ParanOid,

TLO,

DieStar,

MaNa,

Tarson,

Daisy, sekä

Tefel. Näin 32 turnaukseen osallistujaa jaettiin neljään kuuden hengen lohkoon, joista jokaisesta ensimmäiseksi sijoittunut ansaitsee paikan suoraan puolivälieriin, kun taas toiseksi ja kolmanneksi lohkoissaan sijoittuneet joutuvat aloittamaan pudotuspelit Round of 12 -vaiheesta. Lohkojensa kolme heikoiten suoritunutta tippuvat pelistä. Puodotuspelit pelataan single eliminationina, kun ratkaisevien karttojen määrä on 5. Turnausta voi seurata
ESL:n tarjoamasta streamista, jossa äänessä ovat Apollo, Kaelaris, Khaldor, sekä Jarett Cale. Palkintopotti turnauksessa on 24 000 dollarin kokoinen.
Muistutettakoon, että tapahtumaa pääsee seuraamaan myös Tampereen Pub Höyryssä sunnuntaina. Tiedot tapahtumasta löytyvät
BarCraft -uutisesta.
Lohko A
Lohko B
Lohko C
Lohko D
1
19.01.2013 21:59
#1
Lopputuloksissa viidentenä
...mikähän on kun ko peliä ei ole mitenkään huomioitu suomen laneillakaan..
Pelit lehti sentään jollain tavoin hereillä asian suhteen..
No ehkäpä jo lähitulevaisuudessa huomataan
1