Joo. Ja näin se tulee olemaan seuraavankin osan kohdalta. Vaikka porukat niin väittävät, että en rupee sitä pelaamaan ja CoD4 on paras, mutta odottakaas kun sen jälkeen on taas uusi äänestys..mitenkäs asia onkaan.
UO oli kyllä monipuolisuudellaan mahtava. Sprint,smoket,paljon uusia aseita, ajoneuvot publilla ok, Rhinevalley, Yksinpelistä en muista oikeen mitn enää.
Wau, uskomatonta että jotkut ovat paholaisesta sikiäneen äpärän jatko-osan puolella. Itse äänestin ehdottomasti Uo:ta.
Tosin täytyy rehellisyyden nimissä mainita, etten ole pelannut juuri konsoliversioita ja CoD4:kin vain vähän vaikutelman saamiseksi, kun tuo myllyn rauta ei meinaa piisata.
Tietysti aina aluperäinen on periaatteessa paras. Mutta UO:hon kun tuli vCoD:iin verrattuna hiukan lisää vauhtia ja taktiikoita sprintin,naatinkeiton ja savun myötä. Jos siltikään se ei mennyt rekyylin olemattomuudesta johtuvaksi arcade-lonkalta-heduiluksi tai muuten synkäksi sekasotkuksi.
Mielestäni paras Call Of Duty -peli on Call Of Duty 4. Itse en omista muita Codeja, mutta olen kavereillä kokeillut Cod3:sta ja Cod2:sta. Ja saa nähdä miten uusi Codi soveltuu minun parhaus järjästykseen, ja toivonkin, että uuden codin julkaisun jälkeen tehtäisiin uusi gallup samaisesta aiheesta.
Itse päädyn UOhon, sillä se on loppujen lopuksi kaikkein mukavin pelata (jos nyt publalla verrataan). Siellä ei juuri näiti "Viskellään naatteja ja nännitetään 247 ehkä osuu" tyyppejä. Health systeemi omasta mielestäni olisi saanut olla erilainen. (ennemmin tasolla, että et saa healthia pelissä ja mittaria ei näy). CoD4 seuraa hännillä kakkosena nykyaikaisemman toteutuksen ansiosta. Martyrdom perkin olisivat suosiolla unohtaneet. Health systeemi on omalla tavallaan mukava, mutta itsestään paraneminen on outoa. CoD2 en itse juuri pahemmin tykännyt. Oli oikeastaan vain uusi versio uusissa grafiikoissa. Muita codeja en sitten pahemmin olekkaan pelaillut.
Yllättävän paljon uo:n kannattajia. o_O Itsekkin äänestin uo:ta, uo:n parissa aika kuluu ehdottomasti parhaiten, ainaskin hauskapito mielessä. On valittavana sekä suuria että pieniä mappeja, ja erillaisia aseita. Ja autoillaki voipi ajaa kilpaa. (; Mutta siltikin kilpapelaamisessa valitsisin cod4, sillä suurin skene, ja muutenki hyvin hiottu pelaamista varten.
Pidin aikanaan vCoD:sta, se oli ensimmäinen fps-peli jossa oli sitä jotain. Sitten tulikin CoD:UO ja siinä vasta olikin sitä jotain. Ominaisuuksien puolesta ylivoimaisesti paras CoD-sarjan peli, eikä nyt puhuta niistä teknisistä ominaisuuksista. Vaikka ne ajoneuvot olisi voitu toteuttaa ehkä hieman paremmin eroineen päivineen sekä niitä olisi saanut olla enemmän (Afterhourz vehiclepack + mp_barbarossa <3).
Kakkonen oli lopulta ihan kohtuullinen, mutta oli se silti pettymys UO:n jälkeen, pelikerrat jäivät laskettaviksi sormilla. Tuntui kuin se olisi ollut vain vCoD paremmalla grafiikalla ja reiluilla helpotuksilla (vihut nakyy tutkassa, latautuva health, rekyylit olemattomat jne.)
Ja monet UO:n hyvät ominaisuudet olivat tiessään mm. sprint, satchel, panzerfaust yms.
Sitten tulikin nelonen ja se tuntui alkuun ihan jees tuotokselta. Jotenkin toi mieleen UO:n, mutta lopulta alkoi kyrpiintyminen pelin ominaisuuksiin kaikkine UAV, kranututkat, aseet&tehot, perk:t (osa siis), muutoinkin varsin buginen (mm. granaatit, "ohi" ampumalla osumiset). Eikä tuo nelosen säätäminen serveri puolellakaan herkkua ole, lähinnä jurppii tämä ranked/unranked kikkailu. Unrankedia voi säätä, mutta kettuako sitä säätämään kun tuo sana UNranked on pelaajien silmissä kehoitus pysyä poissa. Ranked servua ei sitten juuri säädetä.
Näin siis publa-pohjalta. Matsi pelaamisesta ei juuri voi sanoa mitään, kun tuli siihen herättyä aika myöhään, joten ainoastaan UO:ta olen pelannut matseissa (vCoD ja UO ainoat aidot) eikä niitäkään ole tullut pelattua kuin vasta kakosen ilmestymisen jälkeen.
Ja kyllä, täältäkin meni ääni UO:lle, se vain on pelattavuudeltaan aivan ylivoimainen publalla, matseissa ero varmaankin pienempää, mutta silti se on UO.
Insomniumer:n kommenttiin viitaten:
Paras... sen voi käsittää niin monella tapaa. Tässä tapauksessa paras tarkoittaa ainakin minulle sitä, miltä ko. peli tuntuu pelata. Koko yleistunnelma, olipa kyseessä matsi tai public. Tietysti paras voidaan hakea pelkästään kylmästi ominaisuuksia ja grafiikka katsomalla, mutta vaikka paperilla asioat olisivatkin kunnossa, ei se lopulta välttämättä käytännössä ole näin. Grafiikka on yhdentekevää, ominaisuuksiakin voi olla vaikka pilvinpimein, mutta jos ne eivät toimi yhdessä on kaikki turhaa. Mutta monille tässä tapauksessa paras tarkoittaa peliä, joka näyttää näteimmältä (=CoD4), ei se miten kokonaisuus toimii. Ainakin itselleni tulee tälläinen käsitys kun on seurannut meidän servereillä pyöriviä itQvinQcs-pentuja joille tuntuu tuo asioista itkeminen olevan elämäntehtävä, kun kaikki on nelosessa huonosti (marty, last stand) eikä tietenkään unohdeta että servulla on aina vähinttän yksi jolla on haxit päällä. Olempahan kuulemma meikäläiselläkin vähintään wh+aimbot, kun on käynyt pelaamassa salanimellä.
Voi olla, että se on vain tunne ja nostalgiaa, mutta ei sitä itkua ollut vCoD ja UO aikaan näin paljon.
Sitten olisin toivonut ettet olisi vaan mennyt äänestämään. Miten muka voi sanoa mikä on ''paras'' näistä peleistä jossei ole pelannutkaan muita kuin cod4.
Kakkonen oli lopulta ihan kohtuullinen, mutta oli se silti pettymys UO:n jälkeen. Tuntui kuin se olisi ollut vain vCoD paremmalla grafiikalla ja reiluilla helpotuksilla (vihut nakyy tutkassa, latautuva health, rekyylit olemattomat jne.)

Täysin samaa mieltä. Nyttemmin se ei tietenkään enää haittaa, mutta alussa en pitänyt ollenkaan tuosta ideasta, että vihut näkyy. Nykyään jo sitä seuraamalla saa nopeasti toimivalla helppoja frägejä.
Mitäs datamursu tuumii Rhinevalley:sta? Siihen ku löi timelimitiksi 60min ja pelaajiakin sellaset 15vs15 ni aijai mitä herkkua.
seriFFi sanoo:
Muut codit ei oo ollu läheskään niin isossa suosiossa imo joku vcod :D
Kyllä CoD4 on tosiaan kiitettävästi kerännyt joukkueita ja pelaajia. Tosin, eipä enää kauaa mene kun ko. pelikin alkaa hiljentymään.
Kyllä muissakin osissa on pelaajia hurjasti ollut. Sitä nyt ei enää ehkä muista. Ja pelaajamäärät on kuitenkin suhteessa myös tietokonemaailman monipuolistumiseen. Nykyään pelikoneita on niin monella, kun aiemmin oli näitä selain&maili koneita.
Mitäs datamursu tuumii Rhinevalley:sta? Siihen ku löi timelimitiksi 60min ja pelaajiakin sellaset 15vs15 ni aijai mitä herkkua.
Rhinevalleytä tuli kyl yhteen aikaan jyystettyä ihan kivasta ja onhan se vieläkin ihan hauskaa. UO:ssa kyl löysi aina kenttään sopivan pelimuodon, olipa porukkaa 5on5 tai 32on32.
Tässä on tullu pelailtua yhellä 64-pelaajan britti servulla viimesen vuoden aikana TDM ja CTF, harmi vaan että serverin ylläpito on vähän osaamaton ja serveri lagii välillä varsin kiitettävästi, PB puuttuu jne. Mutta minkäs teet kun liikaa peliservuja samalla koneella.
En ole pelannut muita Call of dutyjä kuin cod1 cod2 ja cod3. Seuraavaksi aijon ostaa cod2 big red onen. Äänestän call of duty 2 koska se on mainitsemistani peleistä paras.
Itselläni on kaikki CoD pelisarjan pelit ja omasta mielestäni ei voi oikein verrata Pc:n ja Ps:n pelejä keskenään koska osa tykkää pelata ohjaimella osa taas näppiksellä ja hiirellä. Mutta se on mielipide kysymys. Jos minulta kysytään Ps:n paras CoD on 3 grafiikoilta ja netti peliltään. Pc:llä paras taas on CoD4 jossa on monipuolisimmat ase varustelut ja mahdollisuus luoda omia aseluokkia joihin saa avattua rankin kasvun ja haasteiden suorittamisen myötä sekä aseita ja niiden varusteita että kykyjä.
En äänestänyt mitään koska ei voinut valita kahta.
Osallistu keskusteluun ja rekisteröidy sivustolle.
<<12>>
02.07.2008 00:00
#21
Joo. Ja näin se tulee olemaan seuraavankin osan kohdalta. Vaikka porukat niin väittävät, että en rupee sitä pelaamaan ja CoD4 on paras, mutta odottakaas kun sen jälkeen on taas uusi äänestys..mitenkäs asia onkaan.
UO oli kyllä monipuolisuudellaan mahtava. Sprint,smoket,paljon uusia aseita, ajoneuvot publilla ok, Rhinevalley, Yksinpelistä en muista oikeen mitn enää.
Wau, uskomatonta että jotkut ovat paholaisesta sikiäneen äpärän jatko-osan puolella. Itse äänestin ehdottomasti Uo:ta.
Tosin täytyy rehellisyyden nimissä mainita, etten ole pelannut juuri konsoliversioita ja CoD4:kin vain vähän vaikutelman saamiseksi, kun tuo myllyn rauta ei meinaa piisata.
Tietysti aina aluperäinen on periaatteessa paras. Mutta UO:hon kun tuli vCoD:iin verrattuna hiukan lisää vauhtia ja taktiikoita sprintin,naatinkeiton ja savun myötä. Jos siltikään se ei mennyt rekyylin olemattomuudesta johtuvaksi arcade-lonkalta-heduiluksi tai muuten synkäksi sekasotkuksi.
Tästä syystä päädyin Uo:hon.
Team: eGo.
02.07.2008 09:29
#22
02.07.2008 14:09
#23
02.07.2008 15:38
#24
02.07.2008 21:25
#25
Kakkonen oli lopulta ihan kohtuullinen, mutta oli se silti pettymys UO:n jälkeen, pelikerrat jäivät laskettaviksi sormilla. Tuntui kuin se olisi ollut vain vCoD paremmalla grafiikalla ja reiluilla helpotuksilla (vihut nakyy tutkassa, latautuva health, rekyylit olemattomat jne.)
Ja monet UO:n hyvät ominaisuudet olivat tiessään mm. sprint, satchel, panzerfaust yms.
Sitten tulikin nelonen ja se tuntui alkuun ihan jees tuotokselta. Jotenkin toi mieleen UO:n, mutta lopulta alkoi kyrpiintyminen pelin ominaisuuksiin kaikkine UAV, kranututkat, aseet&tehot, perk:t (osa siis), muutoinkin varsin buginen (mm. granaatit, "ohi" ampumalla osumiset). Eikä tuo nelosen säätäminen serveri puolellakaan herkkua ole, lähinnä jurppii tämä ranked/unranked kikkailu. Unrankedia voi säätä, mutta kettuako sitä säätämään kun tuo sana UNranked on pelaajien silmissä kehoitus pysyä poissa. Ranked servua ei sitten juuri säädetä.
Näin siis publa-pohjalta. Matsi pelaamisesta ei juuri voi sanoa mitään, kun tuli siihen herättyä aika myöhään, joten ainoastaan UO:ta olen pelannut matseissa (vCoD ja UO ainoat aidot) eikä niitäkään ole tullut pelattua kuin vasta kakosen ilmestymisen jälkeen.
Ja kyllä, täältäkin meni ääni UO:lle, se vain on pelattavuudeltaan aivan ylivoimainen publalla, matseissa ero varmaankin pienempää, mutta silti se on UO.
Insomniumer:n kommenttiin viitaten:
Paras... sen voi käsittää niin monella tapaa. Tässä tapauksessa paras tarkoittaa ainakin minulle sitä, miltä ko. peli tuntuu pelata. Koko yleistunnelma, olipa kyseessä matsi tai public. Tietysti paras voidaan hakea pelkästään kylmästi ominaisuuksia ja grafiikka katsomalla, mutta vaikka paperilla asioat olisivatkin kunnossa, ei se lopulta välttämättä käytännössä ole näin. Grafiikka on yhdentekevää, ominaisuuksiakin voi olla vaikka pilvinpimein, mutta jos ne eivät toimi yhdessä on kaikki turhaa. Mutta monille tässä tapauksessa paras tarkoittaa peliä, joka näyttää näteimmältä (=CoD4), ei se miten kokonaisuus toimii. Ainakin itselleni tulee tälläinen käsitys kun on seurannut meidän servereillä pyöriviä itQvinQcs-pentuja joille tuntuu tuo asioista itkeminen olevan elämäntehtävä, kun kaikki on nelosessa huonosti (marty, last stand) eikä tietenkään unohdeta että servulla on aina vähinttän yksi jolla on haxit päällä. Olempahan kuulemma meikäläiselläkin vähintään wh+aimbot, kun on käynyt pelaamassa salanimellä.
Voi olla, että se on vain tunne ja nostalgiaa, mutta ei sitä itkua ollut vCoD ja UO aikaan näin paljon.
Team: Paranoia
03.07.2008 12:13
#26
03.07.2008 13:15
#27
CoD4 koska se on ainoo mitä oon pelannu.
Sitten olisin toivonut ettet olisi vaan mennyt äänestämään. Miten muka voi sanoa mikä on ''paras'' näistä peleistä jossei ole pelannutkaan muita kuin cod4.
03.07.2008 16:24
#28
Kakkonen oli lopulta ihan kohtuullinen, mutta oli se silti pettymys UO:n jälkeen. Tuntui kuin se olisi ollut vain vCoD paremmalla grafiikalla ja reiluilla helpotuksilla (vihut nakyy tutkassa, latautuva health, rekyylit olemattomat jne.)
Ja monet UO:n hyvät ominaisuudet olivat tiessään mm. sprint, satchel, panzerfaust yms.
Täysin samaa mieltä. Nyttemmin se ei tietenkään enää haittaa, mutta alussa en pitänyt ollenkaan tuosta ideasta, että vihut näkyy. Nykyään jo sitä seuraamalla saa nopeasti toimivalla helppoja frägejä.
Mitäs datamursu tuumii Rhinevalley:sta? Siihen ku löi timelimitiksi 60min ja pelaajiakin sellaset 15vs15 ni aijai mitä herkkua.
Team: GT-eSp
03.07.2008 16:28
#29
03.07.2008 17:27
#30
Muut codit ei oo ollu läheskään niin isossa suosiossa imo joku vcod :D
Kyllä CoD4 on tosiaan kiitettävästi kerännyt joukkueita ja pelaajia. Tosin, eipä enää kauaa mene kun ko. pelikin alkaa hiljentymään.
Kyllä muissakin osissa on pelaajia hurjasti ollut. Sitä nyt ei enää ehkä muista. Ja pelaajamäärät on kuitenkin suhteessa myös tietokonemaailman monipuolistumiseen. Nykyään pelikoneita on niin monella, kun aiemmin oli näitä selain&maili koneita.
Team: mif.
03.07.2008 17:45
#31
Mitäs datamursu tuumii Rhinevalley:sta? Siihen ku löi timelimitiksi 60min ja pelaajiakin sellaset 15vs15 ni aijai mitä herkkua.
En ole datamursu, mutta Rhinevalley 15v15 on parasta ikinä!
03.07.2008 20:32
#32
Mitäs datamursu tuumii Rhinevalley:sta? Siihen ku löi timelimitiksi 60min ja pelaajiakin sellaset 15vs15 ni aijai mitä herkkua.
Rhinevalleytä tuli kyl yhteen aikaan jyystettyä ihan kivasta ja onhan se vieläkin ihan hauskaa. UO:ssa kyl löysi aina kenttään sopivan pelimuodon, olipa porukkaa 5on5 tai 32on32.
Tässä on tullu pelailtua yhellä 64-pelaajan britti servulla viimesen vuoden aikana TDM ja CTF, harmi vaan että serverin ylläpito on vähän osaamaton ja serveri lagii välillä varsin kiitettävästi, PB puuttuu jne. Mutta minkäs teet kun liikaa peliservuja samalla koneella.
11.07.2008 17:06
#33
13.07.2008 00:14
#34
aika selvä tulos ei noille 2 viimeselle oo tulle ees yhtä ääntä : D ja finest hour on kans aika vahvoilla :D
Johtuu varmaan siitä että, suurin osa CoD4 äänestäjistä eivät ole pelanneet muita codeja.
13.07.2008 17:17
#35
15.07.2008 23:22
#36