Vuonna 2003 sai alkunsa Call of Duty -pelisarja samannimisen pelin myötä. Call of Duty valittiin vuoden peliksi, saavutti suursuosion ja poiki (lukuisia) lisäosia. Viime viikolla julkaistu pelisarjan 13. osa eli Modern Warfare 3 on parhaillaan kuumaa kamaa, mistä johtuen se esiintyy tämänkin kilpailun pääroolissa.
Kilpailussa on seitsemän kuvaa eri Call of Dutyistä, mutta mistä ja minkä niminen kartta on? Tunnista kaikki ja lähetä vastauksesi sivuston yksityisviestinä Kilpailu-nimiselle käyttäjälle käyttämällä oheista vastauspohjaa.
Kaikkiin oikein vastanneiden kesken arvotaan tai kolmelle parhaiten tienneelle jaetaan kolme MW3-paita ja MW3-vihko -kombinaatiota. Osallistumisaikaa on 2.12. klo 20.00 asti. Kukin käyttäjä voi osallistua vain yhden kerran ja oikeiden vastausten jakaminen sivuston kommenteissa on kiellettyä.

1. kuva on: Peli - kartta
2. kuva on: Peli - kartta
3. kuva on: Peli - kartta
4. kuva on: Peli - kartta
5. kuva on: Peli - kartta
6. kuva on: Peli - kartta
7. kuva on: Peli - kartta
Esim: 1. kuva on Modern Warfare 3 - Dome

MAINOS
MAINOS
<<12>>
03.12.2011 18:30
#21
<<12>>