EA:n Redwood Shoresissa sijaitsevalla studiolla järjestettiin yhteisöpäivät kuluneella viikolla. Paikalle oli saatu myös itse Gordon Van Dyke esittelemään Bad Company 2:ta. Päivillä jotkut onnekkaat olivat päässeet testaamaan pelin nykyistä PS3-versiota ja juttelemaan pelin kehittäjien kanssa. Karttoja oli ollut useita testattavana ja kaikki unlockit valmiiksi auki. WDAOPTIMUS oli yksi näistä onnekkaista. Hän on kirjoittanut EA:n foorumeille asioita, joita pelatessa ja keskusteluissa kehittäjien kanssa selvisi. Tässä kooste niistä ja luettelo pelin aseista, kulkuneuvoista ja varusteista:
Muista asioista mainittakoon, että mahdollisia kombinaatioita aseiden ja varusteiden avulla on yli 200 ja että PC-version betaan tullaan jakamaan paljon avaimia. Valitettavasti betan alkamispäivästä ei vieläkään ole tietoa.
Lähde
- Neljä pelimoodia: Rush, Conquest, Squad Deathmatch ja yksi jota ei vielä ole julkaistu. Gaming.fi:n tietojen mukaan neljäs moodi on Squad Rush.
- Pelimoodeja voidaan pelata joko Hardcorena tai normaalina
- Hardcore on tarkoitettu kilpapelaamiseen. Siitä on poistettu HUD ja kill cam. Aseet ovat myös tehokkaampia ja tähtäys tapahtuu iron sightin, red dotin tai acogin kautta. Hardcore-palvelimet ovat myös rankattuja
- Squad Deathmatchissä voittaa se tiimi, joka saa kerättyä ensimmäisenä 50 tappoa. Määrää voidaan muuttaa pelaajilta tulleen palautteen perusteella julkaisun jälkeen
- Sniperit ovat tehottomia. Aseesta riippumatta ei tapa kerrasta, paitsi päähän ammuttaessa
- Kopterit ovat mukana
- Kopteri ei korjaannu helipadillä, vaan sillä on laskeuduttava ja engineerin se korjattava
- Loppumaton sprintti
- PunkBuster PC-versiossa
- Konsoli tulee PC-versioon
- Unranked-servereitä voidaan customoida kunnolla, joten sopivat säädöt klaanipelaamisen tullaan löytämään helposti
Muista asioista mainittakoon, että mahdollisia kombinaatioita aseiden ja varusteiden avulla on yli 200 ja että PC-version betaan tullaan jakamaan paljon avaimia. Valitettavasti betan alkamispäivästä ei vieläkään ole tietoa.
Kiväärit:
Tarkkuuskiväärit:
Konepistoolit:
| Kevyt konekiväärit:
Haulikot:
Pistoolit:
| Heittimet:
Räjähteet:
Kulkuneuvot:
Muut:
|
Luokkakohtaiset lisävarusteet (lista epätäydellinen): Assault:
Engineer:
Medic:
Recon:
| Luokille yhteiset lisävarusteet:
|
Lähde
MAINOS
MAINOS
<<12345>>
21.12.2009 16:06
#41
Hardcore mode on just hyvä, kun ei oo kaikenmaaliman hudit, panosten määrät ja tähtäimet edessä. Kaiken kruunaa, että ei tarvitse kolmea lippaallista ampua vihua päähän. Codeissakin normimodi oli iha syvältä ja HC oli mahtava. Veikkaisin vielä, että HC:ssa barretilla saattaa henki mennä kertalaakista tai ainakin jää nii vähä hp:ta jälelle, että tipun potkukin tappaa.
HC oli karmeinta kuraa mitä COD4 tarjosi. Ihan naurettavaa pelleilyä kun parilla kudilla lähtee henki. Ja nyt ei ole kyse siitä, etteikö olisi pärjännyt. HC servereillä oli paljon helpompi pelata kuin normi. Ei tarvi kun vähän huitasta sinne päin niin vihollinen kuolee. Vaatii taitoa tai ei...
Kumpiki on codissa hyvii modeja ja kummallaki omat puolensa joten enpä ala taas kiistelemään.
Ontopic: Snipuhan on hyvä tollai ettei 1 kuti tapa?? Pitää ainaki osata mennä hyvään paikkaan josta näkee jollekki aukeelle mis se ei voi karata kun snipalla vetäsee! Mapit vielä tollasii ni en nää kyl valittamisen aihetta snipuilusta. Onhan teil vielä hc mode jotka ei osaa snipee?
Team: Menace
21.12.2009 16:13
#42
EDIT: No on tuo TDM tylsä vaikka on jaettu siten että squadin sisällä kerätään tappoja, saman tien voisi vain pelata Soldattia ja aivan yhtä tylsää se olisi. Ei Dice ole sitten viitsinyt keksiä mitään hienoa ja innovatiivista pelimuotoa Titan pelimuodon jälkeen Bf2142.
Squad Deathmatch ei ole deathmatchia squadin sisällä, vaan dm:ää toisia squadeja vastaan. Eli ensimmäinen nelikko, joka kerää tietyn määrän tappoja voittaa.
21.12.2009 16:19
#43
Team: =HoD=
21.12.2009 16:53
#44
21.12.2009 16:57
#45
EDIT: No on tuo TDM tylsä vaikka on jaettu siten että squadin sisällä kerätään tappoja, saman tien voisi vain pelata Soldattia ja aivan yhtä tylsää se olisi. Ei Dice ole sitten viitsinyt keksiä mitään hienoa ja innovatiivista pelimuotoa Titan pelimuodon jälkeen Bf2142.
Squad Deathmatch ei ole deathmatchia squadin sisällä, vaan dm:ää toisia squadeja vastaan. Eli ensimmäinen nelikko, joka kerää tietyn määrän tappoja voittaa.
Squad Deathmatch on vain hieno sana TDM jossa on useampi joukkue. Soldatissa on mahdollista pelata kyseisillä asetuksilla vaikka 8 eri tiimiä.
TDM se kuitenkin on, on tiimit ja ammutaan toisia tiimejä eli TDM.
21.12.2009 18:10
#46
Oispa tullu ei niin friikit aseet :D esim mp5, p90, m4a1, g36c
21.12.2009 18:55
#47
Voi kauhia kuinkapaljon virheitä, Aks-74u ei ole konepistooli.. miksi vai osan kvkk:den perässä lukee lmg? on se niin väärin :D:D:D::D:D
Designation: Kalashnikov AKSU-74 (AKS-74U)
Classification Type: Submachine Gun
Manufacturer: State Factories - USSR
Country of Origin: Soviet Union
lähde
Tiedä sitten lähteen tarkkuudesta, mutta luulisin, että konepistooliksi tuo lasketaan. Tai karbiiniksi. Sama se.
Mut asiasta toiseen, ihan hyviltä vaikuttaa kaikki kitit ja avattavat aseet. Jotenkin tuntuu, että tuo C4 kävisi assaultille paremmin kuin snipalle. Ei silti valittamista, kun kai tuo on ajateltu ihan tasapainon vuoksi.
21.12.2009 19:13
#48
HC oli karmeinta kuraa mitä COD4 tarjosi. Ihan naurettavaa pelleilyä kun parilla kudilla lähtee henki. Ja nyt ei ole kyse siitä, etteikö olisi pärjännyt. HC servereillä oli paljon helpompi pelata kuin normi. Ei tarvi kun vähän huitasta sinne päin niin vihollinen kuolee. Vaatii taitoa tai ei...
Itsekin kuolee HC-modessa helpommin joten se vaan tuo realismia lisää. Kai Project Realitykin on sun mielestä hirvee easy-mode nyyppäily kun siinä kuolee 1-2 padista?
21.12.2009 19:42
#49

Joo?
Team: Tohvelit
21.12.2009 20:12
#50

:DD
21.12.2009 20:13
#51
Aivan näin LaDex olen samaa mieltä, Tuskinpa hypotermiakaan kauheen hyvä on jos vinku tollee... Ja HC pelaajat ovat paljon parempia pelaamaan kuin nämä "pro" pelaajat, jotka hinkkaavat sen helpotetun modisa kanssa jota he kutsuvat "promodiksi" ei hyvä päivä-... kun taas HC pelaajat pelaavat ilman tähtäintä ja muita apukeinoja jotka vievät realisimia pois. Eli selvästikkiin HC vaatii enemmän taitoa ja HC pelaajat voittaisivat normit koska vain, Mutta on tollasia hypotermioita jotka etsivät itselleen helppoa peli ja kun eivät saa sellaista, niin he alkavat vinkumaan modista... Sama juttu bäfässä PR pelaajat ovat paljon parempia kuin normit mitä olen huomannut.
21.12.2009 21:18
#52
Mut anyway. Musta just hyvä et sniput ei oo mitää kauhee tehokkait täs pelis. Sit saadaa ne peelot pois niide snipujen kanssa ja jos on pro ja vetelee päähä nii ownaa :D
21.12.2009 22:43
#53
Aivan näin LaDex olen samaa mieltä, Tuskinpa hypotermiakaan kauheen hyvä on jos vinku tollee... Ja HC pelaajat ovat paljon parempia pelaamaan kuin nämä "pro" pelaajat, jotka hinkkaavat sen helpotetun modisa kanssa jota he kutsuvat "promodiksi" ei hyvä päivä-... kun taas HC pelaajat pelaavat ilman tähtäintä ja muita apukeinoja jotka vievät realisimia pois. Eli selvästikkiin HC vaatii enemmän taitoa ja HC pelaajat voittaisivat normit koska vain, Mutta on tollasia hypotermioita jotka etsivät itselleen helppoa peli ja kun eivät saa sellaista, niin he alkavat vinkumaan modista... Sama juttu bäfässä PR pelaajat ovat paljon parempia kuin normit mitä olen huomannut.
Nii no tän perusteella oon todella pro CoD4:n pelaaja. HCtä testatessani pystyi helposti vetää 4-5 KDRllä ja normi CoD4:ssa sai olla tyytyväinen, että KDR pysyy plussan puolella. Mä en kyllä hirveenä taitona sitä pitäis, että onnistuu pitää sen tähtäimen vajaan sekunnin vihollisen päällä ja siltä lähtee henki. Eikä sitä tähtäintä edes lähitilanteissa tarvinut, nappi pohjaan ja tuuri hoitaa loput. Normi moodissa ehtii pelaaja jotain reagoimaankin ellei toinen ammu naamaan. Naamaan ampuminen on sit taas oma taitolajinsa.
Mut ihan miten vaan, mä nautin Battlefieldeistä kun ne on sen verran arcade touhua eikä mitään liian realistisia. Hyvä kuitenkin, että jokaiselle jotain sopivaa löytyy.
21.12.2009 22:53
#54
22.12.2009 04:29
#55
22.12.2009 07:05
#56
No mut ei se riitä että laitat tähtäimen ukon kohalle, sun pitää kans myös ampuu. Ja entäs se promod snipullakaan ei tarvi pidätää hengitystä.. vaa kaikki nonskillit pelaa sitä modi, ne klaanimatsit mitä oon pelannu on pelattu hc modilla eikä millään promodilla.. ja kyllä on ollu kova taso verrattuna normiin. ja sitte sokerina pohjalle.. promodissa ei saa ees käyttää avattuja aseita tai killstreak palkintoja.. voi hyvä luoja, eihän tossa oo mitää järkee ku kaikki on saman tasosii ku kaikki heiluu sen saman aseen kanssa. Ja normaali battlefield 2 on ihan liian helppo normi modilla, kuka vaa osaa sitä, itelläki jo 4 asetta avattuna tosi lyhyessä ajassa ja vien jo suurimman osan parhaista pelaajista, toisin kuin PR:ssä jossa en viel oikee pärjää :)
väitätkö että hc-modit tekee pelistä vaikeen? niitäkö ei sitten kuka tahansa osaa? vaan kovat true-skill-leet-kings-of-the-nations-prot vetää niillä? "No mut ei se riitä että laitat tähtäimen ukon kohalle, sun pitää kans myös ampuu". jep, vaatii aivan liikaa todellista skilliä. harmi ettei ole keksitty peliä missä pelkällä hiiren vatkaamisella saa tappoja.
niinkun Hypotermia sano, niin mun mielestä vaatii enemmän taitoa saada perille vähän useampi kuti, koska jos kuset sen, vastustaja kerkee reagoida siihen. jopa täys käsi pystyy keräämään tappoja sillon jos pelkkä sinnepäin-suihkiminen riittää.
22.12.2009 08:39
#57
Hyvä peli tulossa, jossa on jokaiselle jotakin.
22.12.2009 11:25
#58
väitätkö että hc-modit tekee pelistä vaikeen? niitäkö ei sitten kuka tahansa osaa? vaan kovat true-skill-leet-kings-of-the-nations-prot vetää niillä? "No mut ei se riitä että laitat tähtäimen ukon kohalle, sun pitää kans myös ampuu". jep, vaatii aivan liikaa todellista skilliä. harmi ettei ole keksitty peliä missä pelkällä hiiren vatkaamisella saa tappoja.
niinkun Hypotermia sano, niin mun mielestä vaatii enemmän taitoa saada perille vähän useampi kuti, koska jos kuset sen, vastustaja kerkee reagoida siihen. jopa täys käsi pystyy keräämään tappoja sillon jos pelkkä sinnepäin-suihkiminen riittää.
Sinäpä sen sanoit HC vaatii paljon enemmän taitoa. Ja osaatko sinä muka tähätä ja painaa ampumista? Enpä usko, joten sun on ihan turha tulla lesoomaan "vaatii paljon skilliä" tod. näkösesti oot samanlainen vinkuja ku muutki "pro" pelaajat, jotka ei oikeesti osaa pelaa mitää pelii. Ja mitä vaikeeta normissa on? Kestät 40 kutia niinku bäfässä. Siinäki saa ampua kaveria 2 lipasta ennen ku kuolee. TAITO PELI. 99,GG
22.12.2009 11:34
#59
Team: Elitisti.
22.12.2009 14:56
#60
Asiaan, näyttäis aika paljon tulevan kaikkia leluja bc2:seen, ostoslistalla pysyy, ainakin vielä :)
<<12345>>