Tarkoituksenamme on ollut jo pitkään päästä tilanteeseen, jossa voimme antaa jotain kunnolla takaisin teille eli yhteisölle siitä, että olette pian seitsemän vuoden ajan käyttäneet sivustoamme. Nyt tämä päivä on koittanut pitkällisen nyhväämisen ja pihistelyn jälkeen. Lue lisää ja ota selvää, mistä on kyse!
Tulemme loppuvuoden mittaisessa kokeilussa palkitsemaan sivustomme lukijoita rahapalkkioilla aktiivisuuden perusteella. Ansioita kertyy jokaisesta sivun katselukerrasta, mikä mielestämme korreloi melko hyvin käyttäjän aktiivisuuden kanssa. Mitä useampia sivuja avaat, sen enemmän tienaat.
Jottei homma jäisi pelkäksi surffailuksi, otamme huomioon myös käyttäjän jättämän kommentit. Palkkioiden kannalta niiden sisällöllä ei ole merkitystä, mutta jokainen ylläpidon piilottama kommentti johtaa jo hankittujen ansioiden nollaamiseen, joten siivosti on syytä käyttäytyä.
Järjestelmän toimivuuden kannalta olennaista on seuraava. Tulemme vaatimaan jokaista käyttäjää asentamaan koneelleensa ohjelman, joka seuraa netissä liikkumista. Ainoastaan ohjelman avulla voimme luotettavasti todeta käyttäjän itse liikkuvan sivustolla ja kirjoittavan kommenttinsa itse. Haluamme estää sen, ettei kukaan käyttäisi hyväkseen pikkuveljeään tai loisi makroja, jotka aukovat sivuja itsestään. Ohjelman avulla pystymme myös varmistamaan, ettei käyttäjä liiku kyseenalaisilla sivuilla etsiessään vastaavanlaisia uutisia tai muuta epäilyttävää viihdettä. Toiminta rahoitetaan satunnaisesti näytölle ponnahtavilla mainoksilla, joista pääsee eroon erillisellä vuosimaksulla.
Eilisissä testeissä huomasimme ohjelman ottavan talteen käyttäjän näpyttelemät salasanat, joten joudumme tekemään siihen vielä muutoksia. Emmehän halua, että kukaan huomaa salasanojensa joutuneen muiden käsiin. Julkaisu kuitenkin lienee edessä jo viikonlopun aikana, jotta tienaamisen voi aloittaa niin pian kuin mahdollista. Seuraa siis sivujamme tulevina päivinä, jotta et missaa senttiäkään!
Budjetin laadinnan kannalta olennaista on tietää kuinka moni ohjelmaa olisi halukas käyttämään. Kommentoithan uutista kirjoittamalla "o/", jos olet kiinnostunut seurantaohjelman asentamisesta. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan yllätyspalkinto.

MAINOS
MAINOS
<<2345>>
01.04.2011 16:30
#61
01.04.2011 16:35
#62
Itehän tulin vartavasten katsomaan, että mitähän ne gamingin pojat on nyt keksiny :P
Sama homma. :P Lankaan en mennyt, mutta hyvä pila oli kumminkin. :)
E: Kait se pitää itekki sitte, o/
01.04.2011 16:44
#63
01.04.2011 16:47
#64
Team: Elitisti.
01.04.2011 16:54
#65
01.04.2011 16:56
#66
01.04.2011 17:15
#67
01.04.2011 17:15
#68
Kiitos.
01.04.2011 17:18
#69
01.04.2011 17:19
#70
01.04.2011 17:40
#71
01.04.2011 17:44
#72
Itehän tulin vartavasten katsomaan, että mitähän ne gamingin pojat on nyt keksiny :P
Sama homma. :P Lankaan en mennyt, mutta hyvä pila oli kumminkin. :)
Samoin täälläkin. Menin uskomaan vuoden takaisen pilan, jonka tajusin vasta kommenteista. Vaan ei uponnut enää! HA!
Ai niin.. o/
01.04.2011 17:52
#73
01.04.2011 18:02
#74
01.04.2011 18:06
#75
01.04.2011 18:16
#76
01.04.2011 18:29
#77
01.04.2011 19:08
#78
01.04.2011 19:41
#79
01.04.2011 19:42
#80
<<2345>>